TEKSTI MIKKO SEES
NYKYISIN KAUPAT täyttyvät jouluvaloista ja -lauluista jo marraskuun aikana. Vuoden pimeintä aikaa vietetään monessa kodissa kuitenkin toisin: ortodoksinen perinne kutsuu hiljentymään – vähentämään, ei lisäämään.
Ortodoksisessa kirkossa vuoden suurimpiin juhliin valmistaudutaan jopa viikkoja kestävällä paastolla. Arjessa keskiviikot ja perjantait ovat usein paastopäiviä. Ruokapaaston perinteiseen muotoon kuuluu esimerkiksi lihan, maitotuotteiden ja useimpina päivinä myös kalan välttäminen.
Kaikki ortodoksit eivät kuitenkaan paastoa. Käytännöt vaihtelevat henkilökohtaisen tilanteen, tavoitteiden ja ohjeistuksen mukaan.
– En noudata tiukkaa ruokapaastoa. Olen siinä mielessä turhan maallinen, en kovin hurskas ortodoksi. Se johtunee evakkotaustastani. Emme halunneet poiketa valtaväestöstä, kertoo eläköitynyt opettaja Marita Misukka-Kyyrö.
– Ortodoksisen uskon olen imenyt jo äidinmaidossa. Ajat ovat onneksi muuttuneet, sillä ennen meitä ryssiteltiin.
Hänestä on tärkeää hiljentyä ja pysähtyä joulun alla. Misukka-Kyyrön kotona näkyvin esimerkki uskosta ovat ikonit.
– Ne ovat ikkuna taivaaseen, hän sanoo.
– Minua puhuttelee tähän aikaan aina erityinen jouluikoni, joka kuvaa Kristuksen syntymää. Siinä on draaman kaari, josta löytyy aina uusia, syvempiä merkityksiä.
Pyhä Athanasios Suuri kiteytti ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien viisauden kuuluisaan opetukseensa Jumalasta, joka tuli ihmiseksi tehdäkseen ihmisen kykeneväiseksi vastaanottamaan jumaluuden. Paasto on keino mielen hiljentämiseksi ja harjoittamiseksi kohti tätä päämäärää. Sen sanomana on pysähtyminen ja kääntymys kohti valoa.
Ortodoksinen kirkko ohjaa valmistautumaan vuotuisiin juhlapäiviin katumuksen, rukouksen ja paaston avulla. Katumuksella tarkoitetaan ihmisen hengellisen tilan tunnistamista, josta seuraava askel on kilvoittelu kohti tasapainoa ja jumalankaltaisuutta.
Ihminen nähdään kokonaisuutena, jossa ruumiillinen pidättäytyminen tukee hengellistä kasvua.
– Paastoaminen vaikkapa vain hiljentämällä tahtia ennen joulua on elävää adventtia, sanoo Misukka-Kyyrö.
Paasto on sekä ruokavalion keventämistä että kokonaisvaltainen harjoitus, johon sisältyvät rukous, armeliaisuus ja oman elämän tarkastelu. Luterilaisessa perinteessä paasto ei ole yhtä keskeisessä roolissa, vaikka paaston juuret ovat yhteiset. Taustalla on erilainen käsitys askeesin ja ruumiillisuuden merkityksestä.
Neljäkymmentä päivää kestävä joulupaasto alkaa Suomessa vuosittain 15. marraskuuta ja päättyy jouluaattoon. Kristuksen syntymäjuhlaa kirkko viettää joulupäivänä.
Vuoden ehdoton kohokohta on ortodokseille silti pääsiäinen, ylösnousemuksen juhla. On sanottu, että ortodoksinen kirkko on ilon ja aistien kirkko, jossa liike, tuoksut, resitoiva eli laulava pyhien kirjoitusten lukutapa ja paasto auttavat keskittymään rukoukseen.
Ortodoksisen uskon olen imenyt jo äidinmaidossa. Ajat ovat onneksi muuttuneet, sillä ennen meitä ryssiteltiin.
Marita Misukka-Kyyrö
SUOMESSA ORTODOKSEJA on virallisesti vain noin prosentti väestöstä. Todellisuudessa ortodokseja on kuitenkin paljon enemmän, koska useimmat itäeurooppalaiset Suomessa asuvat ortodoksit eivät kuulu Suomen ortodoksiseen kirkkoon.
– Arvioisin, että Kuhmoisissa on suomalaisia ortodokseja noin kymmenen tai alle. Olemme pieni vähemmistö, Marita Misukka-Kyyrö kertoo.
Emilia Hamberg toteaa vierastavansa joulun uutta kulutuskulttuuria. Hän painottaa Misukka-Kyyrön tavoin, että tärkeintä on hiljentyä vastapainona kulttuuriselle kiireellemme, tarkastella omaa elämäänsä sekä kiittää rukouksessa.
– Hiljentymällä pyrin olemaan enemmän läsnä itselleni ja läheisilleni, Hamberg sanoo.
– Jos osaan ottaa arkielämän haasteet kiitollisuudella vastaan, se lähentää ja yhdistää Jumalaan. Näin paaston ja joulun ilosanoma voivat tulla eläväksi osaksi elämääni.
Hän kehottaa tutustumaan ensimmäisinä vuosisatoina eläneiden kirkkoisien opetuksiin. Ne auttavat ymmärtämään Raamattua ja ortodoksista uskoa pintaa syvemmältä. Valtaosa suomalaisista ei tiedä ortodokseista paljoakaan, vaikka kyseessä on maamme toinen kirkkokunta, jolla on lainsäädännössä erityisasema.
UKRAINASSA TILANNE on täysin toisenlainen, sillä maa on jakautunut niin poliittisesti, historiallisesti, uskonnollisesti kuin etnisesti. Noin kaksi kolmasosaa maan väestöstä tunnustautuu ortodokseiksi, mutta Suomen ortodoksien tavoin Konstantinopolin patriarkaatin alla toimivaan kirkkoon kuuluu vain neljännes ukrainalaisista. Loput jakautuvat Moskovan patriarkan alaisen kirkon, paavin vaikutuspiiriin kuuluvan kreikkalaiskatolisen uniaattikirkon ja riippumattoman paikalliskirkon kesken.
– Rakastan Suomea! huudahtaa Jevgenija Lakhtionova kiitollisena. Hän kertoo, että Kuhmoisissa paikallisten ystävällisyys, puhdas ilma ja kaunis luonto ovat tehneet vaikutuksen. – Te suomalaiset olette hyviä ihmisiä, hän kehuu.
Miniä Hanna Vertesheva laskee, että Kuhmoisissa asuu tällä hetkellä neljä ukrainalaisperhettä. Lähes kaikki ovat ortodokseja.
Heidän perheensä kirkon patriarkka on meidän suomalaisten tavoin Konstantinopolin Bartolomeos. Ukrainalaisten joulunviettotavat ovat kuitenkin erilaisia. Lakhtionovan mukaan he ovat tiukemmalla ruokapaastolla ja juhlivat joulua perinteisesti vasta loppiaisen aikaan tammikuussa. Suomen kirkko on ollut tässä suhteessa poikkeus – muualla ortodoksisessa maailmassa on yleisimmin käytetty vanhaa juliaanista kalenteria.
– Jouluaaton ruokapöydässä ei ole lihaa eikä maitotuotteita, Lakhtionova kertoo.
– Ruokalajeja on yhtä monta kuin apostoleja ja kuukausia eli kaksitoista. Niistä ensimmäinen ja perinteikkäin on kutja, makea puuromainen vehnä- tai ohraruoka, joka maustetaan hunajalla ja jauhetuilla unikonsiemenillä ja koristellaan kuivilla hedelmillä ja pähkinöillä.
Illallinen aloitetaan vasta kun ensimmäinen tähti näkyy jo taivaalla. Pöydän alle ja ympärille asetellaan olkia, jotka muistuttavat Jeesuksen seimestä. Esi-isiä, hyvää satoa ja perheonnea sen sijaan symboloi diduh, koristeellinen viljalyhde.
Ukrainassa lapset kiertävät jouluaattona talosta taloon laulamassa joululauluja, jotka kertovat Kristuksen syntymästä. Laulajat siunaavat talon ja saavat palkaksi makeisia tai rahaa. Meillä Suomessa ei samanlaista joulunajan perinnettä nykyisin ole, mutta ortodoksinen joulu on meilläkin hiljainen ja harras, eivätkä lahjat ole juhlan keskiössä.
– Luojan kiitos, että täällä saamme elää rauhassa, iloitsee Jevgenija Lakhtionova. Häntä odottaa jo neljäs joulu Kuhmoisissa perheen kesken.
Ortodoksinen kirkko
- Juontaa juurensa kristinuskon alkuaikoihin.
- Suuri skisma johti tuhatkunta vuotta sitten ortodoksisen ja roomalais-katolisen kirkon lopulliseen eriytymiseen.
- Maailmassa ortodokseja on n. 220-260 miljoonaa, Suomessa n. 56 000.
- Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu autonomisena arkkipiispakuntana Konstantinopolin patriarkaattiin ja sillä on lainsäädännöllinen erityisasema.
- Kuhmoinen ja Jämsä kuuluvat Tampereen ortodoksiseen seurakuntaan.
- Kirkko tunnetaan ikoneista, pyhistä ihmisistä, kuoromusiikista, tuohuksista, suitsutuksesta, Valamon ja Lintulan luostareista sekä vahvasta paikalliskirkkojen autonomiasta.
- Idän kirkko korostaa kirkon perinteen merkitystä ja jatkuvuutta, seitsemää sakramenttia ja liturgista rikkautta.
- Ortodoksiset tavat ja kulttuuri eroavat merkittävästi sekä roomalais-katolisuudesta että protestanttisuudesta.
