Kuluneena viikonloppuna kylillä riitti vilskettä. Harmoisissa oli kyläkirkko ja pitäjän ainut avoin puutarha. Kissakulman Torpalla vietettiin taidenäyttelyn avajaisia. Ruolahdella oli kyläpäivä, Pihlajakoskella lausuttiin runoja ja haukkasalolaiset lähtivät yksissä tuumin Wonkamieheen kuuntelemaan Meiju Suvasta. Ehkä jotain jäi listasta uupumaankin.
On luonnollista, että kylät heräävät henkiin kesäkuukausina. Kausiasukkaiden myötä väkimäärä lisääntyy. Tapahtumia kannattaa järjestää silloin, kun niihin riittää kävijöitä. Kausiasukkaiden joukossa on kenties myös tekijöitä. Raitilla riittänee nuortakin väkeä. Lasten ja nuorten näkeminen tuo mukanaan aina toivon tulevaisuudesta. Ehkä joku heistä kuluttaa kyläkaupan ja kesätorin palveluita vuosikymmenienkin päästä. Järjestää tansseja ja lentopallo-otteluita.
Kylillä ja niiden yhteishengellä on tärkeä tehtävä kunnan ympärivuotisen pitovoiman ylläpitämisessä. Kylät eivät ole matkailullisia vetonauloja. Riihigalleriaan lähdetään käymään, mutta seudulla ei riitä tekemistä päiväkausiksi. Matka naapurikylään on pitkä, joten surffailu eri kylien välillä voi tuntua työläältä.
Mutta kyliin tullaan asumaan. Kesäksi, muutamaksi kuukaudeksi, tai kokonaan.
Ihminen on mitä suuremmissa määrin laumaeläin ja kaipaa paitsi seuraa myös merkityksellistä tekemistä ja tunnetta siitä, että kuuluu johonkin. Kyläyhteisöt voivat tarjota yksilölle kaikkea edellä mainittua.
Kylien ei tarvitse tehdä yhteistyötä, eikä taistella verissä päin kesäjuhlakävijöistä. Kyllä väki kymmenen kilometrin säteeltä saapuu paikalle, kunhan siihen on hyvä syy. Kylien ei tarvitse kuin huomioida kaikki sinne saapuvat – tuttavat, ystävät, tuttujen tutut ja ystävien ystävät. Joku heistä voi olla seuraava, joka siirtää kirjansa Kuhmoisiin, jonnekin muualle kuin Toritien varteen.
