Pääkirjoitus: Lakia ja ohjeita ei voi kyseenalaistaa

Kuhmoisten Sanomissa pari viikkoa sitten julkaistu artikkelikokonaisuus kuntalan työilmapiiristä ja kunnanjohtaja Valtteri Väyrysen käytöksestä on kiinnostanut lukijoita. Siitä kertovat käytettävissä olevat luvut: Verkkolehdessä artikkeleita on luettu tuhansia kertoja, näköislehteä on avattu lähes kymmenen kertaa tavallista enemmän ja irtonumeromyynti tuplaantui. Yhtiön kannalta luvut mairittelevat.

Kuinka paljon asia on sitten puhuttanut turulla, Toritiellä ja toimituksen seinien sisäpuolella? Tarkkoja lukuja ei luonollisestikaan ole mitattavissa, mutta näppituntuma riittää kertomaan, että paljon.

Puheiden sävy on ollut sateenkaaren kirjavaa. On kyseenalaistettu kunnanjohtajan käytös, haastateltavien kokemukset sekä entisen kunnanhallituksen toimet.

Lisäksi on kyseenalaistettu Kuhmoisten Sanomien tapa tuoda asia esille, toimittajien riippumattomuus ja itsemääräämisoikeus sekä artikkelikokonaisuuden kirjoittaneen toimittajan ammattitaito, ikä ja sukupuoli.

Demokraattisessa yhteiskunnassa journalistisen uutismedian rooli on olla luotettava tiedonvälittäjä. Toinen tärkeä tehtävä on valvoa poliitikkojen ja muiden vallankäyttäjien tekemisiä ja sanomisia. Tämän vuoksi artikkelikokonaisuus julkaistiin laajasti. Journalismin – edes paikallislehden – tehtävä ei ole lakaista ongelmia maton alle, maalata mustaa valkoiseksi, antaa asioiden hoitua kuten ne ovat tähänkin asti hoituneet tai miettiä, mitä muut mahtavat meistä ajatella.

Harvakseltaan, mutta tasaisin väliajoin kuulee väitteitä, joiden mukaan Kuhmoisten Sanomien hallitus ohjaa toimittajien työskentelyä ja lehdessä julkaistavaa sisältöä. Suomessa sananvapautta säätelee ensisijaisesti perustuslaki ja tarkemmin laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä. Laki takaa toimituksille itsenäisen päätösvallan julkaistavista sisällöistä, eikä siihen lain mukaan saa puuttua lehden omistajat tai lehtiyhtiön johto. Kun annetaan ymmärtää, että näin tapahtuu, annetaan samalla ymmärtää, että Kuhmoisten Sanomat rikkoo lakia. Samalla kyseenalaistetaan toimittajien ammattitaito ja -etiikka. Laitetaan liikkeelle perättömiä väitteitä, joista on lyhyt matka kunnianloukkaukseen.

Journalistien työtä ja työskentelytapoja ohjaavat journalistin ohjeet. Niiden ulkopuolella on kyse valinnoista: Annetaanko aiheelle tilaa kaksi vai neljä sivua? Kaksi sivua olisi olisi ollut myös oikein. Valintoja voi kyseenalaistaa, lakia sananvapauden käyttämisestä ja journalistin ohjeita ei.

Todettakoon jälleen kerran, että kriittinen keskustelu tarkoittaa sitä, että asioilla on väliä. Kritiikki laittaa punnitsemaan omia toimintatapoja ja tekemään valintoja, jotka pystyy perustelemaan suoraselkäisesti muille ihmisille. Toivottavaa olisi, että keskustelua käytäisiin kasvotusten.

Kritiikin vastapainoksi yksilö tarvitsee kehuja tekemästään työstä. Yhden kiitoksen voimin jaksaa kuunnella usemman tytöttelyn. Kuhmoislaiset ovat hyviä paitsi kritisoimaan myös kiittämään silloin, kun kokevat sen aiheelliseksi. Jatketaan samaan malliin, sekä aiheellista kyseenalaistamista että kehumista.

Katja Sirviö