Puhe nuorten pahoinvoinnista alkoi jälleen viikonloppuna, joskaan kahden 15-vuotiaan tytön putoamisia jätkäsaarelaisen parkkihallin katolta ei ole vahvistettu itsemurhiksi.
Hätää kärsivät nuoret eivät koe saavansa apua riittävän nopeasti. On helppo syyttää nykyhallitusta leikkauksineen, mutta onko todellinen ongelma se, että hoitoa ei saa nopeasti vai se, että sitä ylipäätään tarvitsee?
Osa nuorista voi todella pahoin, eikä se ole nuorten oma vika. Syitä on paljon. Osalle nuorista eristyksissä vietetyt koronavuodet olivat liikaa. Maailman tapahtumat herättävät pelkoa ja turvattomuutta. Ympäristö asettaa kohtuuttomia paineita ulkonäön ja menestyksen suhteen. Aikuisilla ei ole aikaa kuunnella, eikä varsinkaan keskustella.
Kuhmoisissa nuorten pahoinvointi ei liene suuri ongelma. Pieni pitäjä ja tiivis yhteisö luovat monella tavalla turvaa. Kun opettajat, harrastusten ohjaajat ja kavereiden vanhemmat eivät ole vain kasvotonta massaa, löytyy helpommin joku aikuinen, jolle puhua. Eikä saman aikuisen huomiosta kilpaile sadat muut ikätoverit.
Maaseudulla opittu tekemisen ja aikaansaamisen taito on yksi hyvinvoinnin avaintekijä. Tekemisen kautta syntyy merkityksellisyyden tunnetta. Tekemällä nuoret pystyvät vaikuttamaan ympärillä tapahtuviin asioihin. Ehkä aikuistenkin arki on maaseudulla kiireettömämpää, joten kohtaamisiin jää enemmän aikaa.
Hyvinvointi ja merkityksellisyys syntyvät myös ympärillä olevista kavereista, samalla tavalla ajattelevista ihmisistä ja niistä lyhyistä hetkistä, jolloin velvollisuudet eivät paina. Pitkin Toritietä kantava mopon pärinä ja mustat autonrenkaan jäljet koulun pihalla ovat pieni riesa, jos ne syntyvät sivutuotteena yhteenkuuluvuudesta.
Ilman mopon pärinöitä kadulla voi mustien jälkien sijaan pian olla kynttilämeri. Kuten liian usein tänä päivänä on.
Katja Sirviö
Yksi kommenttiKommentoi
Erittäin hyvä kirjoitus