TEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ
Millainen olisi maailma, joka olisi oikeasti kaikille hyvä? Ja onko sitä kukaan koskaan selvittänyt? Freelancer-toimittajana työskentelevälle Emma Nikanderille edellä mainitut kysymykset olivat aluksi vain juttuidea.
– Ajatus jäi kuitenkin takaraivoon. En hahmottanut, että tietenkin kyse on utopioista, kun halutaan luoda parempi maailma. Eikä minulla ollut aavistustakaan utopioista. Lähdin itsekin tutkimaan, mitä ne voisivat olla. Mitä ovat utopiat tässä ajassa, Nikander kertoo.
Idea jaloistui vuosien saatossa kirjaksi. Nikanderin ensiteos Maailman paras maailma – Lempeät ja radikaalit utopiat (Atena) ilmestyi maaliskuussa.
Wikipedian artikkelin mukaan utopia tarkoittaa jonkin aatteen mukaista, toistaiseksi toteutumatonta ihanneyhteiskuntaa. Nikanderin kirjassa utopiat ovat yhteiskuntakritiikin välineitä sekä työkaluja, joiden avulla pystytään katsomaan olemassa olevan ulkopuolelle.
– Kannustaisin ihmisiä unelmoimaan rohkeasti olemassa olevien järjestelmien ja maailman ulkopuolelle. Elämme parhaillaan monien kriisien ajassa, ja niitä pitää ratkoa nyt. Selvästikään meidän keinomme eivät kuitenkaan toimi, jolloin ratkaisu tuskin on tässä nykyisessä tavassa, Nikander sanoo.
Nikander kannustaa valjastamaan käyttöön utopioiden positiivisen voiman. Parhaimmillaan ne näyttävät suunnan, johon kulkea.
– Onhan meillä ollut aiemminkin utooppisia ajatuksia, kuten jokaisen oikeudet, naisten äänioikeus ja viisipäiväinen työviikko. Nämä ovat joskus olleet utooppisia visioita. Miksi emme uskaltaisi vieläkin unelmoida paremmasta?
Nikander kertoo yllättyneensä kirjoittaessaan siitä, että utopiat eivät ole ainoastaan haaveita, unelmia tai ”pumpulista höttöä”. Ne paljastuivat myös vaarallisiksi välineiksi.
– Jos lähdetään tekemään pohjapiirrosutopiaa, jonka avulla halutaan asioiden olevan maailmassa tietyllä tavalla, sorretaan jotakuta toista. Kolonialistiset projektit ovat esimerkki siitä. Kenen selkänahasta se hieno maailma rakennettiin? Natsi-Saksakin oli utooppinen maailma.
Nikander kehottaakin lähestymään utopioita ajatuskutsuina, pohdinnan, unelmoinnin ja neuvottelun välineenä, eikä selkeänä karttana tiettyyn pisteeseen.
Kirjassaan Nikander tarkastelee utopiakehyksen kautta erilaisia teemoja kuten työelämää, elonkirjoa ja maapallon kantokykyä. Kaiken keskiöön nousevat kuitenkin hoiva ja yhteisöllisyys.
– Hoiva on ihmisyyden ja eläimyyden ydin. Nimenomaan molemminsuuntainen hoiva. Minun utopia sen suhteen olisi, että se olisi prioriteetti, eikä jotain, mikä on sysätty syrjään. Ilman hoivaa meitä ei olisi.
Utopian määritelmässäkin puhutaan ihanneyhteiskunnasta, mutta voisiko utopia toimia myös pienemmin ajateltuna. Millainen olisi meitä ympäröivä utopinen kunta? Voiko rakentaa omaa elämäänsä utopian kautta? Nikanderin mielestä voi.
– Muutin Kuhmoisiin pari vuotta sitten, ja tässä elämässä on paljon utooppisia elementtejä juuri minulle. Puhun kirjassani paljon paikallisista utopioista, utooppisista pilkahduksista, jotka voivat tuoda ihmiselle toivoa, auttaa jaksamaan.
Nikander on kotoisin Jämsästä. Kymmenen maailmalla vietetyn vuoden jälkeen hän alkoi haluta takaisin kotiin ja perheen lähelle. Asettuminen Paaterintien varteen on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi:
– En voisi olla tyytyväisempi. En haluaisi mihinkään muualle.
Silppuiseen ja kiireiseen toimittajan työhön tottunut Nikander nautti saadessaan keskittyä ja syventyä pelkästään yhteen aiheeseen. Kirjaansa varten hän paitsi luki muuta kirjallisuutta aiheesta myös haastatteli erilaisia ihmisiä: Vammaisia, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvia, maanviljelijöitä, kolonialismia ja utopioita tutkivia ihmisiä, hoivan parissa toimivia…
– Meillä on aika rajattu käsitys siitä, kuka on asiantuntija. Unohdamme helposti, että joku elää ja kokee joka päivä asioita, joista muut puhuvat. Halusin kysyä, mistä he unelmoivat, miltä asiat heidän elämässään näyttäisi, jos utopiat olisivat täällä, Nikander kertoo.
Kirjan myötä toteutui Nikanderin unelma oman kirjan julkaisusta. Vastaanotto on ollut vähintäänkin hyvä ja aihe puhuttelee. Utopioista Keskisuomalaiseen kirjoittamansa esseen jälkeen Nikander sai henkilökohtaista palautetta yllättävältä taholta – itseään vanhemmilta miehiltä.
– En ajatellut heitä tekstini kohderyhmäksi, mutta joku osa hoivan ja yhteisöjen merkityksestä puhuttaessa oli selvästi resonoinut. Olin hirvittävän iloinen siitä, että he halusivat jakaa sen kanssani.
– Moni meistä on huolissaan omasta, muiden ja maailman puolesta. Jos voin kirjallani antaa heille jonkinlaista voimaa jaksaa ja uskoa tulevaisuuteen, niin mitä muuta voin oikeastaan toivoa.
