Rallin jäljet näkyvät Päijälässä vielä sunnuntaiaamuna. Pysäköintiopasteet ovat paikoillaan, samoin katsomoalueita rajaavat nauhat. Bajamajat ja myyntipisteiden teltat ovat metsässä autioina, mutta pystyssä. Tie, jota pitkin sorateiden sankarit vuorokausi sitten kaasuttelivat, on pehmeä, mutta lanattu.
Talkoolaisilla on takana kolmen viikon rakennusurakka ja eilinen 15-tuntiseksi venynyt ”työpäivä”.
Kuvakooste rallilauantain tapahtumista on nähtävissä täällä.
– Vähän kyllä ylityötunteja tuli, Olli Lehto kommentoi.
– 17 000 askelta tuli mittariin. Eihän se paljon ole, mutta saappaat jalassa kuitenkin, Martti Åkerlind komppaa.

Kaksikko oli viettänyt rallilauantain liikennettä ohjaten.
Edessä on vielä kaiken rakennetun purkaminen. Enää ei kuitenkaan ole kiire. Ralliyleisö on palveltu, ja kaikesta päätellen hyvin.
– Palaute on ollut pääosin hyvää, rallin puuhamies ja Kristillisen yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Lahtinen sanoo.
Ja samaa sanoo sosiaalinen mediakin: Päijälän erikoiskoe erottuu muista sekä palveluillaan että palvelualttiudellaan.
– Talkoohenki sen tekee. Ei missään muualla tällaista talkoohenkeä olekaan. Ainoa vain, että meidän 10–15 talkoolaisen keski-ikä on yli 70 vuotta, Jouko Ikonen kertoo.

Päijäläläisiä ei tunnu kiinnostavan, kuinka muilla erikoiskokeilla hommat hoidetaan. Tärkeintä ei ole tyytyä AKK:n vähimmäismääräyksiin, vaan antaa hyvä kuva Päijälästä.
– Sen vuoksi meillä niitetään tienlaidat ja rakennetaan sillat ojien yli, Lahtinen kertoo.
Myyntipisteitä erikoiskokeen varrella oli viisi. Pirtillä palveli ravintola, josta yöparkkilaiset saivat ostaa lauantaina aamiaisen. Parkkipellot olivat kovia ja tienvarsiparkkiin jätetyt autot käännytettiin valmiiksi nokka kohti lähtösuuntaa. Lahtinen itse on ollut ottamassa rallikansaa vastaan.
– Lähtiessä joku sanoi, että oli täällä seitsemättä kertaa, ja aikoo tulla ensi vuonnakin, hän kertoo.
Mitä tapahtuu myymättä jääneille tuotteille? Entä mitä tehdään, kun metsässä olevalta myyntipisteeltä hajoaa aggregaatti? Ja järjestävätkö kyläläiset Päijälän EK:n ensi vuonna, jos AKK haluaa sen ajettavan? Koko juttu on luettavissa viikon 32 Kuhmoisten Sanomista. Voit tilata lehden tai ostaa irtonumeron Lehtiluukusta.






