Kuhmoisten vuoden yrittäjä palkitaan lauantaina pidettävässä Yrittäjäjuhlassa. Kuhmoisten Yrittäjät ry on palkinnut vuoden yrittäjän vuodesta 1976, viime vuonna vuoden yrittäjäksi valittiin pitopalvelu Seijan Pitojen Seija Ruokola.
Yrittäjäjuhla siirtyi tänä vuonna marraskuulta syyskuulle. Kuhmoisten Yrittäjien puheenjohtajan Sari Liehun mukaan juhlalle on yritetty etsiä syyskaudelta sopivaa, ruuhkatonta ajankohtaa.
– Sellaista, jolloin kesän työt olisi jo tehty, mutta pikkujoulu- ja joulukiireet eivät olisi vielä alkaneet, Liehu sanoo.
Juhla itsessään noudattelee aiemmilta vuosilta tuttua kaavaa, mutta lipun hinta on selvästi edellisvuosia matalampi.
– Aiempina vuosina lipun hinnalla on katettu kaikki illan kulut: syömiset, juomiset, kukat ja orkesteri. Tänä vuonna yhdistys maksaa ison osan juhlijoiden kuluista, Liehu kertoo.
Lippuja on myyty kuutisenkymmentä.
Ruoka yrittäjäjuhlaan tulee tänä vuonna pitäjän ulkopuolelta, jotta paikalliset pitopalveluyrittäjät pääsevät halutessaan mukaan juhlimaan. Illan musiikista vastaa kuhmoislaislähtöinen Matleena Junttanen ja hänen Beatcall-yhtyeensä
Kuhmoisten Sanomat julkistaa Kuhmoisten vuoden yrittäjän nimen verkkolehdessään lauantai-iltana noin kello 21.00.









Yksi kommenttiKommentoi
Kati Hattunen