TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
Synestesia, yhdistynyt aistimus, on perinnöllinen tila, jossa tietty laukaiseva ärsyke saa aikaan automaattisen, tahdosta riippumattoman, affektipitoisen ja tietoisen aistihavainnon. Masteroija, ja Kuhmoisten tuore vuoden yrittäjä Jaakko Viitalähde, ajautui joitakin vuosia sitten omien sanojensa mukaan ”synestesian jeesukseksi” (ja se vähän hävetti), sillä hän osasi kertoa, että huonosti soiva saksofonisoolo haisee vanhalta juustolta. Viitalähde kertoi synestesiastaan YLE:n artikkelissa.
– Valitettavasti synestesiani on alkanut häipyä taka-alalle. Olen liian tietoinen siitä ja aina, kun jotain on tulollaan, blokkaan sen pois. Arkikin on niin kiireistä, että itseään ei pääse juuri kuulostelemaan, Viitalähde kertoo.
Masterointi on työtä, jonka lopputuloksesta lähes jokainen pääsee arjessaan nauttimaan. Kollegoita on vähän, Suomessa ehkä kymmenkunta. Avoimista työpaikoista alalla on turha haaveilla, samoin eläkepäivistä.
– Monet parhaat tekijät käyvät seitsemääkymppiä, Viitalähde sanoo.
Ansioluetteloitakaan ei juuri kysellä. Masteroijana olet juuri niin hyvä kuin on viimeinen työsi. Puskaradio kannattaa pitää tyytyväisenä, niin markkinointiin ei tarvitse budjetoida euroja.
– En ole ikinä mainostanut itseäni missään, mutta välillä on tärkeää päästä näyttämään naamaansa pääkaupunkiseudulla.
Viitalähde opiskeli vuosituhannen alussa Tampereella taiteen ja viestinnän oppilaitoksella. Opintojen edetessä hän pystyi sulkemaan pois aloja, jotka eivät häntä kiinnostaneet.
– Jossain kohtaa tajusin, että masterointi voisi olla minun juttu. Tuli olo, että minun tapani kuunnella musiikkia voisi sopia siihen hommaan. Muut olivat kiinnostuneita miksauksesta, muttä minä en ymmärtänyt sellaista pieniin yksityiskohtiin puuttumista. Näen koko metsän, en pelkkiä puita, Viitalähde muistelee.
Tuohon aikaan masterointi oli Suomessa salatiedettä. Studioita oli yksi. Viitalähteen pelastus oli se, että hän hallitsi audioelektroniikan.
– Minut palkattiin Helsinkiin rakentamaan studiota ja tulin siellä maininneeksi, että masteroin työkseni. Helsinkiläiset ehdottivat, että tulisin heille vuokralle rakenteilla olevaan tarkkaamoon. Tämä sopi hyvin, sillä halusin edetä oman yritykseni kanssa. Työmäärä lähti paikkakunnan vaihdoksen myötä kasvuun ja pian työllistin itseni täysipäiväisesti masteroijana.
Masteroijaksi ei valmistauduta koulun penkiltä, vaan omatoimisesti tekemällä ja kantapään kautta. Viitalähdettä ovat auttaneet ulkomaiset kollegat. Apua tuli siinä määrin, että hän oli pystynyt nopeasti irtisanoutumaan AV-puolen palkkatöistä ja perustamaan ensimmäisen masterointistudionsa.
– Halusin tehdä kaiken itse. En alkanut yrittäjäksi palkkatyön sivussa vaan ajattelin, että jos aion onnistua, pitää laittaa peliin kaikki paukut. Olin käytettävissä aina, kun töitä vain oli, Viitalähde muistelee.
Se kannatti. Nyt Viitalähde työllistää itsensä intohimonsa parissa kotipihaan rakennetussa studiossa. Hänen käsiensä kautta on mennyt yli 2 000 albumia sekä lukemattomia singlejä ja EP:itä.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan masteroija tekee musiikista paremman kuuloista – poistaa soundilliset ongelmat, nostaa yleistasoa, tekee biisien loppuhäivytykset, määrittelee tauot biisien väliin ja varmistaa, että biisit soivat oikealla tasolla toisiinsa nähden.
– Kuulostaa häiritsevältä, jos tasot pomppivat koko ajan. Lisäksi olen viimeinen laadunvarmistuspykälä prosessissa, Viitalähde kertoo.
Viitalähde ei masteroi pelkästään digimuodossa olevaa musiikkia. Hän kaivertaa myös äänilevyjen masterointeja. Se on kovan luokan käsityötä.
– Muutama huonosti kaiverrettu levy riitti, oli pakko ruveta tekemään niitä itse. Onneksi kaivertajien yhteisö on tiivis ja apua löytyy aina.
Masteroijana Viitalähteen sanotaan olevan sellainen, jolle voi tuoda mitä tahansa, ja lopputulos kuulostaa aina hyvältä. Vaikka oma tausta on konemusiikissa, ei Viitalähde ole klikkiytynyt mihkään genreen.
– Oma valintani on, että en tee töitä päivittäisen pop-musiikin kanssa. Pyörin enemmän indie-musiikin, jazzin, folkin ja muun sellaisen puolella.
Voiko masteroija tehdä huonosta levystä hyvän? Sitä kysytään Viitalähteen mukaan usein. Kutosen miksauksesta hän kertoo saavansa tehtyä 8- -arvoisen levyn.
– Ei ole olemassa mitään universaaleja standerdeja, miltä levyn pitää kuulostaa. Levyn viehätys voi olla huonossakin soundissa.
Mutta jos levy ei jostain syytä myy, se ei ole masteroijan vika.
– Vaikka on sitäkin joskus yritetty.
