TOISINAAN VOI näyttäytyä sille, että uskoa tunnustava ihminen turhaan rankaisee itseään, vaikkapa nyt kieltäytymällä jostain äkkiseltään ajateltuna hauskasta asiasta. Usko voi näyttäytyä ulospäin kahlitsevalta ja tiukkapipoiselta touhulta. Harvemmin tulee ymmärretyksi se puoli asiasta, että uskominen on pohjimmiltaan iloa ja vapautta. Se on vapautta ja iloa evankeliumin sanomasta, luottamusta Taivaan Isän hyvään huolenpitoon elämän eri vaiheissa ja lopulta suurinta mahdollista iloa eli Taivaan iloa.
Usko ei ole kilpajuoksu siitä, kuka parhaiten onnistuu kieltämään itsensä tai kuka ahkerimmin tekee hyviä tekoja. Jos usko olisikin tuota, raskasta ja ankeaa se olisikin. Usko vaikuttaa ihmisessä halun välttää pahaa ja tahdon tehdä hyvää. Järjestys on hyvä muistaa, jotta hengellinen elämä pysyy terveellä pohjalla. Ensin tulee uskomisen ilo evankeliumin ilosanoman kautta.
Kun uskon kautta ymmärtää oman pienuutensa ja Jumalan suuruuden, elämästä tulee monin kerroin helpompaa muutenkin. Kaikissa elämän kolhuissakin voi luottaa siihen, että kaikki tapahtuu juuri siten kuin on tarkoitettu. Ihmisen ei tarvitse kantaa liian suurta taakkaa. On asioita, jotka tapahtuvat ja tapahtuivat huolimatta siitä, miten kovasti yritämme tai yritimme estää niitä. Osa tämän ajan stressistä tuleekin siitä, että ihminen kuvittelee olevansa vähän enemmän kuin mitä lopulta onkaan.
Uskomisen iloa tuottavat myös osallisuus ja yhteisöllisyys, joka uskovaisten keskuudessa perustuu jokaisen ihmisen ihmisarvon jakamattomuuteen. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja sitä kautta yhtä arvokas. Jumala ei luomistyössään tee virheitä. Meille jokaiselle on paikkamme tässä maailmassa ja lahjamme, joita voimme käyttää oman yhteisömme, esimerkiksi seurakunnan hyväksi. Toisaalta saamme iloita ja kiittää avun saamisesta silloin kun olemme sen tarpeessa.
Joulunajan lähestyessä muistamme myös kristillisten perinteiden iloa tuottavan merkityksen. Minkälainen olisikaan vuoden kierto vailla joulua ja pääsiäistä? Joulun sanoman äärelle kokoonnutaan yhä tänäkin päivänä läheisten ihmisten kanssa iloitsemaan. Tiukat pipot ovat tiessään ja kaapista otetaan esiin tonttulakit. Siunattua loppuvuotta ja iloista joulunodotusta juuri sinulle!
Saara Westerholm






