Ajankohtaista | Tilaajille | Uutiset

Anna Maria Karjalainen oli kuusi päivää ilman sähköjä – turhaan

Roihut valaisivat Karjalaisten pihaa, kun talo oli kuusi...
Roihut valaisivat Karjalaisten pihaa, kun talo oli kuusi päivää sähköttä. Kuva: Anna Maria Karjalainen

TEKSTI KATJA SIRVIÖ

NELJÄN VUODEN Kuhmoisissa asumisen jälkeen Anna Maria Karjalainen oli vihdoin ostanut television. Sieltä hän miehensä kanssa katseli Kirjakauppiaan tutkimuksia, kun yhtäkkiä pirtti pimeni. Oli lauantai 27. joulukuuta ja Kohisevan talossa Päijälässä meni sähköt.

Tilanne ei sinänsä ollut Karjalaiselle uusi. Vuosi takaperin Jari-myrsky ajoi hänet Helsingin kodista Kuhmoisiin lämmittämään, jotta vanhan talon vesiputket eivät jäädy. Talosta löytyy sata vuotta vanha kaakeliuuni sekä jälkeenpäin muurattu ja hitaasti lämpiävä valtava leivinuuni, joita molempia käytetään ilmalämpöpumpun sekä sähköpattereiden lisäksi.

– Tilannehan ei ole katastrofi ihmiselle, joka asuu 20 kilometrin päässä palveluista, jos käytössä on auto. Me olimme kuitenkin ehtineet luvata auton pojalle käyttöön joulun jälkeen. Minä jäinkin taloa lämmittämään, kun mies lähti viemään autoa, Karjalainen kertoo.

Karjalainen oli varautunut sähkökatkoon. Vettä löytyi, samoin ladattavia otsa- ja taskulamppuja sekä ladattava radio. Sähkökatko kuitenkin jatkui, ja lataukset ehtivät loppua.

– Kynttilöitä sattui olemaan, niiden valossa syötiin. Juuri tehdyssä pihasaunassa on kamiina, sen päällä keittelimme vettä ja valmistimme ruokaa. Ruokahuolto pelasi kyllä, vaikka pakastinta ei sopinut aukaista, Karjalainen sanoo.

Kun varavirtalähteetkin olivat tyhjentyneet, valoa ruokailuhetkiinkin toivat kynttilät. Ladattavan radion patterit kestivät 11 tuntia, sen parissa Anna Maria Karjalainen vietti aikaa lämmittämisen ja kokkaamisen lomassa. Kuva: Anna Maria Karjalainen

SÄHKÖTTÖMYYTTÄKIN SUUREMPI ongelma oli Elenian olematon tiedotus. Karjalaisen mukaan hän on aina aiemmin saanut ilmoituksen siitä, mikä on tilanne ja kuinka kauan sähkökatko oletettavasti kestää.

– Nyt ei kuulunut mitään. Puhelimella ei päässyt läpi, netissä ei voinut vikailmoitusta tehdä. Kun vihdoin joku sai Eleniaan yhteyden, he ilmoittivat, että sähköt palaavat kolmessa päivässä.

Mutta eivät palanneet.

Kylmenneiden kelien myötä Karjalainen uskalsi avata pakastimen ja ottaa ruoat ulos. Talon lämmittäminen alkoi käydä työstä, sillä käytössä oli vain edellisen omistajan vanhoja klapeja – viime kesänä itsetehdyt olivat vielä kuivumassa.

Huussikäynnit 20 asteen pakkasessa eivät olleet kiva kokemus Karjalaisellekaan, joka on tottunut koko ikänsä ulkohuussia käyttämään.

– Suurin ongelma oli kuitenkin vesi. Meillä on kaivo, mutta en uskaltanut lähteä sitä kiululla sorkkimaan, sillä minulla on kokemuksia siitä, miten helposti bakteeri veteen kiulusta menee. Päijälässä on kylän kaivo, mutta sinnekin on pari kilometriä matkaa. Auto pitäisi olla, että vettä sieltä saa, Karjalainen sanoo.

Kun ladattavat laitteet olivat varavirtalähdettä myöten pimeänä ja kynttilät poltettu loppuun, astui kuvaan naapuriapu. Karjalainen lähettää kiitokset Ikosen pariskunnalle naapuriin sekä Huokosen Untolle. Heiltä hän sai vettä, laitteet ladattua sekä kyydin kirkolle.

Ulkohuussi tuli jälleen tutuksi. Vessakäynnit kovassa pakkasessa ei ollut kiva kokemus tottuneellekaan huussin käyttäjälle. Kuva: Anna Maria Karjalainen

SÄHKÖT PALAUTUIVAT kuudentena päivänä. Karjalainen kertoi ilahtuneensa asiasta niin, että hyppäsi sähkömiesten kaulaan.

– Jälkeen päin selvisi, että sähköt olivat turhaan poikki. Yhdelle naapurille menee muuntajasta maakaapeli, se oli ehjä. Minulle tulee ilmakaapeli, se oli ehjä. Kolmanteen taloon, joka oli tyhjä, menee ilmakaapeli, ja se oli rikki. Yhden ilmakaapelin vuoksi Elenia oli laittanut koko muuntajan pimeäksi. Asentajat sanoivat, että tässä oli tehty virheellinen päätös, Karjalainen kertoo.

Karjalainen kertoo lukeneensa Elenian sivuilta, että hyvitykset pitkästä sähkökatkosta tulee automaattisesti, siitä määrää laki. Itse pitää vain ilmoittaa, haluaako hyvityksen rahana vai haluaako sen huomioitavan tulevissa sähkölaskuissa. Kun sähkökatkos kestää riittävän kauan, on sähkölaitos velvollinen korvaamaan myös vahinkoja, esimerkiksi sulaneita pakasteita.

Karjalainen on viettänyt aikaa maalla mummulassa ja on entinen partiolainen. Hän ei kaihda kylmyyttä ja ulkovessaa, mutta sanoo, että juuri nyt retkelle ei tee mieli.

– Kantapään kautta sain oppia, kuinka haavoittuvainen meidän yhteiskuntamme on. Omasta huoltovarmuudesta tulee huolehtia, hän muistuttaa.

Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin kiitollisuus häntä auttaneita ihmisiä kohtaan.

– Ja ainakin uudenvuoden aatto oli ikimuistoinen. Kävelin kaksi kilometriä kuunvalossa 92-vuotiaalle sukulaiselleni syömään ja lämmittelemään. Ilman sähkökatkoa ei olisi tullut lähdettyä.

KategoriatAjankohtaistaTilaajilleUutiset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.