KYLLÄ, ON aika puhua varautumisesta. Tulevaisuus ja riskit muuttuvat todeksi aina hieman yllättäen, kuten ensilumi tai ”rauhantahtoisen” naapurimaamme edesottamukset. Kaikkeen ei voi varautua, mutta ennakointi yleensä kannattaa aina.
Hetkessä elämiseen ja helppouteen kannustetaan digi- ja some-aikanamme sellaisella vimmalla, että siinä uhkaa niin menneisyys kuin tulevaisuuskin unohtua. Maassa, jossa sään ääri-ilmiöt, turvallisuusuhat, työttömyys ja varallisuuserot ovat kasvaneet ja palveluja keskitetään, on vaikea enää luottaa yhteiskunnan turvaverkkoihin. Varautumista on pohdittava niin henkilökohtaisella, yhteisön kuin yhteiskunnankin tasolla.
Siihen aikaan kun isä lampun osti, oli jokaisen pakko varautua ja pärjätä. Kun myrsky nousi tai halla vei sadon, oli parempi olla pyy pivossa kuin kymmenen oksalla, jotakin konkreettista pärjäämisen turvaksi. Meidän aikanamme sähkökatkot, myrskytuhot, tietoliikennehäiriöt, sairastumiset, äkilliset talousvaikeudet ja muut uhat eivät katso postinumeroa.
Jos jotakin olemme viime vuosista oppineet, toivottavasti sen, että on syytä olla kotivara, tulisijat käyttökunnossa, säästöjä jemmassa ja varasuunnitelmia mietittynä. Naapuritkin olisi hyvä tuntea ja pyrkiä kehittämään paikallisia palveluja.
Lapsille ja nuorillekin on opetettava internetin ulkopuolisen maailman perustaidot ja -tiedot. Se ei onnistu ilman vanhempien esimerkkiä. Nuorena koivunvitsakin on taipuisampi, jolloin se on sanonnan mukaan väännettävä. Vanha koira taas ei kuulemma opi uusia temppuja, mutta yrittänyttä ei laiteta eli nykysuomeksi moitita.
Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa, kuten vanha kansanviisaus meitä opettaa. Virsta on vanha mittayksikkö, joka vastaa 1 069 metriä. Alun perin se on Venäjällä merkinnyt matkaa, joka auralla on kynnetty yhteen suuntaan.
Vaaksa sen sijaan on levitetyn kämmenen peukalon ja etusormen päiden väli, toisin sanoen sangen kohtuullinen matka kuljettavaksi helpompaa mutta vaarallisempaa reittiä. On usein parempi kiertää järven ympäri kuin ottaa riski jäihin vajoamisesta. Siinä tarvitaan jo fyysistä kuntoakin, johon viime kolumnissa ilokseni kannustettiin.
Tulevaisuutta voi miettiä riskienhallinnan kannalta, mieluiten hyvissä ajoin ja todennäköisyyksiä arvioimalla. Kantapään kautta oppiminen on toki oppimista sekin, kunhan naskalit ovat mukana. Kenellekään ei ylipäätään tee ainakaan haittaa suunnitella tulevaa ja opetella uutta, vaikka tieto lisääkin tuskaa.
Yhteisöllisyys on voimavara, joka onneksi Kuhmoisissa toteutuu hienosti. Se toimii parhaiten, kun ihmiset tuntevat toisensa ja kukin varautuu tahollaan poikkeusoloihin parhaan kykynsä mukaan. Varautuminen tekee meistä yhdessä vahvempia.
Mikko Sees
