VIIME MARRASKUUSSA sain käteeni Nurmijärven kuntahistorian. Aluksi epäilin, kannattaako vieraan kunnan vaiheisiin syventyä edes pintapuolisesti. Vieras paikkakunta Etelä-Suomessa, ymmärränkö siitä mitään, onhan se asukasmääränsä ja yhteiskuntarakenteensa vuoksi täysin erilainen, kuin itselle tutut hämäläiset pikkukunnat.
Pinnistelemällä sain yhden yhdistävän johtolangan. Sekä Kuhmoisten että Nurmijärven kirkot ovat saman mestarin, Matti Åkerblomin käsialaa ja hänen johdollaan rakennetut 1700-luvulla.
Yleissivistykseen kaikille kansakoulua käyneille kuuluu, että tiedämme Aleksis Kiven syntymäpitäjäksi Nurmijärven. Viimeiset 150 vuotta on kiistelty siitä, kuinka paljon Kiven teoksissa on todellista elämää kirjailijan kotiympäristöstä tai että löytyykö henkilöille esikuvia. Missä eli seitsemän poikaa samassa perheessä?
Mutta sitten varsinaiseen asiaan: Ystäväni Ossi oli toisena kirjoittajana tässä historiakirjassa, joka kattaa vuodet 1960-2017. Kirjan nimeksi on keksitty naseva sanapari ”Impivaarasta ilmiöksi”. Noille vuosikymmenille sattuu kehitys, joka on ilmiö kuntien joukossa. Se on suurin kunta, ei kaupunki, vaikka asukkaita on noin 45000.
Kun sata vuotta sitten ilmestyneisiin hakuteoksiin turvautuu, Kuhmoisten ja Nurmijärven väliset vertailutiedot todistavat näin olleen: asukasluku 7000 – 13000, maa-ala 727 km2 – 375 km2, peltoa 4000 – 10000 ha, viljelmiä 620 – 715.
Kuhmoisten pitäjän kokemat muutokset ovat tiedossa ja liiankin tuttuja, jos menetyksiä luetteloidaan. Nurmijärven jatkuva kasvu on siis ilmiö, jolle kuntahistoriassa haetaan juurisyitä. Saa siitä jonkinlaisen tolkun, kun lukee 345 sivua. Paikka Suomen kartalla on ratkaisevin. Pääkaupunkiseudun asutuksen ja teollisuuden laajenemiselle on ollut mahdollisuus käyttämällä maatalousmaata uusiin tarkoituksiin. Kuinka se kaikki tapahtui, onkin isompi juttu, paljon suurempi, mitä 345 sivulle on mahtunut.
Me olemme täällä Sisä-Suomen maaseudulla käyneet toivotonta taistelua asukasluvun vähenemistä vastaan. Nurmijärvellä on oltu voimattomia liian nopean kasvun kanssa. Päänsäryn aiheet ovat olleet täysin erilaiset heillä, mitä meillä. Nurmijärvellä on kolme isoa taajamaa: Kirkonkylä, Klaukkala ja Rajamäki. Ne ovat jatkuvasti kiistelleet ja kilpailleet ja jokaisella taajamalla on oma kasvukertomuksensa. Helposti nousee mieleen Aitoo, Kirkonkylä ja Rautajärvi täällä Sydän-Hämeessä. Kilpailu on ollut ajoittain kiihkeää kouluista, teollisuushalleista,
palveluista ja uusista asukkaista. Kuhmoisissa ei ole usean taajaman ongelmista kokemuksia.
Kirjoittajia, Jouni Lavikaista ja Ossi Viitaa, tohtoreita molemmat, kunnioitan ahkeruudesta. Valtavan asiakirjavuoren selaaminen, paikallislehden lukeminen, henkilöhaastattelut ja kaikista näistä johtopäätösten teko rajatussa ajassa rajattuun sivumäärään, ei ensikertalaisilta onnistuisi. Painettu kuntahistoria käsitetään lopulliseksi totuudeksi. Seuraavat tutkijat lainaavat väitteitä ja johtopäätöksiä.
Kirjoitettu ajanjakso päättyy liian lähelle nykypäivää, vuoteen 2017. Historioitsijat eivät pääse arvioimaan päätösten ja rakennekehityksen lopullisia vaikutuksia. Siihen vaaditaan usean vuosikymmenen välimatka, vaikka muutosvauhti on ollut hirmuisen nopeaa.
Seppo Unnaslahti
