TEKSTI & KUVAT PÄIVI HOTOKKA
KIRJASTON GALLERIASSA on maaliskuussa esillä varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen taidenäyttely. Gallerian ovat vallanneet tunteet, jotka esiintyvät mitä erilaisemmissa muodoissa ja väreissä.
Taiteilijoina ovat lapset 1-vuotiaista alkuluokkalaisiin eli 6- ja 7-vuotiaisiin. Tunteet myllertävät muun muassa värikkäässä purossa keskellä lattiaa sekä maalauksissa seinillä. Katsoja joutuu itsekin miettimään, millaisia tunteita teokset hänessä herättävät.
Kiukkua, pelkoa ja iloa esiintyy myös tunnetarinoissa, joita lapset ovat sepittäneet värittämiinsä kuviin. Tarinat syntyivät saduttamalla. Tässä tekniikassa lapsi kertoo sadun, jonka aikuinen kirjaa sanatarkasti muistiin. Lopuksi lapsi saa kuulla sadun ja halutessaan muuttaa sitä.
Jos tunteet alkavat liiaksi ottaa valtaa, katsoja voi pysähtyä ihastelemaan siististi parkkiruutuihin pysäköityjä pahviautoja tai lintukirjan iloisia siivekkäitä.











