Tapahtumat | Tilaajille | Uutiset | Vapaa-aika | Yhdistystoiminta

Partiolaiset seikkailivat Yrjönpäivänä pitkin kylänraittia

Tomi, Minttu ja Isla Suominen suorittamassa yrjönpäiväseikkailun rastia...
Tomi, Minttu ja Isla Suominen suorittamassa yrjönpäiväseikkailun rastia päiväkodin pihalla. Tarkoituksena oli suorittaa rata niin, että jokainen joukkueen jäsen pitää koko ajan yhdellä kädellä kiinni renkaasta. Kiipeilytelineen alta oli vielä helppo ryömiä, mutta edessä odotti myös muutaman metrin mittainen muoviputki.

TEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ

KYLÄNRAITILLA SAATTOI nähdä torstai-iltana iloisia kasvoja ja spontaania heittäytymistä. Partiolaisten järjestämä Yrjönpäiväseikkailu keräsi yli 50 osallistujaa ja 11 eri joukkuetta. Seikkailussa joukkueet kiersivät eri rasteilla suorittamassa erilaisia tehtäviä.

– Aika hymyileviä tyyppejä on rasteilta palannut. Viikko sitten en odottanut, että 30 ihmistä saataisiin liikkeelle, mutta kun tähän iltapäivään tultiin, niin kyllähän heitä sen verran olikin, seikkailutapahtuman takana ollut Päivi Hotokka kertoi.

– Ei-partiolaisiakin on mukana kymmenkunta. Meidän partiolaiset ovat tehneet hyvää työtä ja napanneet iskää ja pappaa hihasta mukaan seikkailemaan, Hotokka kiitteli.

Yrjönpäiväseikkailu on Hotokan käymän partiojohtajaperuskurssin johtajaharjoitus. Harjoituksen idea on ottaa porukka haltuun ja jakaa heille tarvittavat tehtävät.

– Meillä on ollut tässä hyvä suunnittelutiimi. Yksin en olisi onnistunut, Hotokka toteaa.

Idea eri rasteista koostuvasta seikkailusta tuli vanhoista Kuhmoisten Sanomista. Hotokan mukaan edellinen kuhmoislainen lippukunta oli aikanaan järjestänyt samantyyppisen kyläsuunnistustapahtuman.

– Niinpä Alangon Hannen kanssa ajateltiin, että tätä olisi kiva kokeilla meilläkin.

Eri puolille kylää sijoitetuilla rasteilla joukkueiden tuli muun muassa koota trangia, vastata partioon liittyviin kysymyksiin, tutustua suunnistuksen alkeisiin ja tehdä yhteistyötä suorittamalla tehtävä rata niin, että jokainen joukkueen jäsen piti yhdellä kädellä kiinni joko renkaasta, tai lyhyestä mailasta. Seikkailun tuoksinassa osallistujat malttoivat kerrata tuntojaan vain lyhyesti: – Kivaa on ollut.

Erkki Ylönen ja Miia Rantala etsivät vastauksia partioon liittyviin kysymyksiin. Seikkailu oli saanut molemmille hymyn huulille.

PARTIOLIPPUKUNTA KUHMOISTEN Korpisudet sai tämän vuoden alussa uuden lippukunnanjohtajan Niina Saarisen astuttua pestistä sivuun. Lippukuntaa johtaa nyt Nina Korhonen.

– En tee tätä ensimmäistä kertaa. Aloitin lippukunnanjohtajana 2017, kun tulin kuntaan. Jäin toiminnasta pois ensimmäisen lapsen jälkeen ja tulin nyt takaisin, Korhonen kertoo.

Korhonen kuvailee Saariselta jääneen hänelle isot ja hyvin plankatut saappaat, joilla matkaa jatketaan eteen päin.

– Nyt toiminnasta vain hiotaan nykyisen johtajiston näköistä, Korhonen kuvailee.

Partion jäsenmäärä on laskenut hieman huippuvuosista. Nyt jäseniä on 88. Korhosen mukaan kato on käynyt vanhimpien partiolaisten joukossa, mutta valitettavasti myös ekaluokkalaisia on jättäytynyt toiminnasta pois.

– Heille ei ole tällä hetkellä ohjaajaa. Lapsia olisi kyllä tulossa, mutta aikuisia yritetään etsiä, Korhonen sanoo ja lupailee, että syksyksi yritetään keksiä keinoja saada koko ikäluokka taas toimintaan mukaan.

– Moni meidän ryhmistä toimii niin, että ohjaajan oma lapsi on kyseisessä ryhmässä. Meidän aikuisilta kovinkaan monella ei ole partiotaustaa, Korhonen kertoo ja kannustaa tulemaan mukaan matalalla kynnyksellä.

KategoriatTapahtumatTilaajilleUutisetVapaa-aikaYhdistystoiminta

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.