IHASTUNEENA IRROTAN kauniin punaisen tomaatin varrestaan. Kaikki se kasvattejani kohtaan antama rakkaudellinen huolenpito alkaa kantaa hedelmää. Vihdoinkin työni palkitaan herkullisella tuotoksella.
Pitelen tomaattia kädessäni ja ihailen sen muhkeita muotoja. Pyörittelen täydellisen punaista kaunotarta hyppysissäni ja kas, sen toinen puoli ei olekaan pyöreä. Siinä komeilee peukalonpään kokoinen reikä, jonka reunoja pienten nököhampaiden jäljet koristavat. Tai terävän nokan. Herra harakan on näet nähty vierailevan kasvihuoneessa hännystakkiaan leveästi löyhytellen.
Mielialani hieman notkahtaa, mutta nousee taas, kun näen tertuissa monta tomaatin alkua, joista jo kaksi ujosti punertaa. Saatan pian saada minäkin ensipuraisun oman kasvimaani tuotoksesta.
Onneksi on kurkut. Kelvollisen kokoisia kurkkuja roikkuu varsistaan jo useampi. Ainakin neljä. Kurkuissa on vettä 96 prosenttia. Veden määrää ei lainkaan pidä väheksyä, sillä kesällä nesteytys on tärkeää. Kurkkuvesi sitäpaitsi on paljon ravinteikkaampaa kuin vesijohtovesi. Kurkun viljelyn voi sanoa onnistuneen. Rasti seinään. Pakko on kuitenkin mainita, että naapurin kurkut ovat isompia, kauniimpia ja niitä on paljon enemmän. Omissa viljelymenetelmissäni lienee vielä kehittämisen varaa.
Kasvatuslaatikoiden mullasta puskee lehtikaaleja ja parsakaaleja korkeina pensaina. Erikoisuutena niissä on pitsimäisen kauniit ja ilmavat lehdet. Ihan kuin joku olisi pistellyt suuhunsa reikien paikalla olleet kohdat ja jättäneet ehjää vihreää vain nimeksi per lehti. Parsakaaleissakin kai lehtien lisäksi kuuluisi olla jonkinlainen kukinto. Kaaleista ei tänä kesänä taida tulla ravintoa.
Onneksi on kesäkurpitsat. Niitä saa syödä vaikka joka päivä. Tai useamman kerran päivässä, jos ei kaipaa monipuolisuutta aterioihinsa.
Lasken koko sadon kalorit yhteen. Tulos on noin 100. Aktiiviliikkujan päivätarve on luokkaa 2000. Omavaraisuus riittää vajaaksi tunniksi. On se tyhjää parempi.
Onneksi on oikeita viljelijöitä. Ruuantuottajia, jotka jaksavat tehdä työtänsä, vaikka Suomen kesä on joka vuosi liian kuiva, liian kostea, liian lämmin tai liian kylmä. Omavaraisuusyritysteni kautta olen oppinut ainakin sen, että ruuantuottajien työtä täytyy arvostaa suuresti. Puhdas lähiruoka on se, joka pitää ihmiset hengissä ja terveinä.
Ensi kesänä voisin kokeilla mangoja ja banaaneja. Pettymys ei olisi niin suuri, kun tietää etukäteen, etteivät ne Pohjolassa menesty. Tai sitten pitäydyn nurmikon vallanneissa voikukissa ja nokkosissa. Ravintoarvohan niissä on parempi kuin etelän hedelmissä.
Arja Mäkelä
