AAMUKAHVIA JUODESSA ja sanomalehteä avatessa meinaa toisinaan mennä pulla väärään kurkkuun. Uutisvirta tuntuu tarjoavan pienen kunnan asukkaalle kahden rintaman taktiikkaa: kun on juuri saatu selattua uutiset Pirhan uusimmista säästöpaineista, palveluverkkomuutoksista ja kaukaisilta tuntuvista päätöksistä, seuraavalla sivulla vastaan tulevat jo maailmanpolitiikan synkät pilvet ja itänaapurin arvaamattomuus.
Tuntuu kuin tavallinen ihminen olisi asetettu kestotestiin. Ensin pitäisi jaksaa kantaa huolta siitä, saanko ajan hammaslääkärille tai osaanko laskea maksukaton oikein. Ja kun siitä taistelusta päästään hengähtämään, takaraivossa jyskyttää suuren mittakaavan epävarmuus. Nyt vastassa Pirha, seuraavana Venäjä – pitääkö tässä pienen ihmisen olla jatkuvasti puolustuskannalla?
Rinnastus voi tuntua äkkiseltään rajulta, mutta arjen kokemuksena ne liippaavat yllättävän läheltä toisiaan. Molemmissa on kyse tunteesta, että asiat tapahtuvat jossain oman hallinnan ulkopuolella, ja meidän tehtäväksemme jää vain sopeutua ja kestää. Pirhan suuntaan pyöritetään paperisotaa ja yritetään pitää pienen kunnan ääntä kuuluvilla tuhansien asiakirjojen puristuksessa. Maailmanpolitiikan myrskyissä taas seurataan uutisia, kaivetaan kuvetta puolustusteollisuuden ja -voimien hyväksi ja toivotaan viisautta päättäjille. Uupumus näihin molempiin on inhimillistä.
Mutta suomalaisella – ja erityisesti kuhmoislaisella – sitkeydellä on pitkät juuret. Me emme ole koskaan päässeet liian helpolla, eikä täällä ole ollut tapana jäädä tuleen makaamaan.
Kun kaukaiset hallintoelimet tekevät päätöksiään ja maailmalla myrskyää, meidän voimavaramme löytyvät siitä, mikä on lähellä. Se on sitä henkistä kriisinkestävyyttä, joka ei rakennu mahtipontisista puheista vaan arjen teoista: naapuriavusta, yhteisöpalveluista, kylänraittien elävyydestä ja siitä varmuudesta, että kaveria ei jätetä yksin, oli kyse sitten kyydistä terveysasemalle tai pihan lumitöistä.
Isojen myrskyjen keskellä paikallinen yhteisö on kuin turvasatama. Pirhalle voimme näyttää, että täällä asuu sitkeää ja aktiivista väkeä, joka pitää puoliaan eikä taivu vähällä. Ja mitä maailmanpolitiikkaan tulee – rauhallinen arjen pyörittäminen, maalaisjärki ja toisistamme huolehtiminen ovat parasta vastalääkettä epävarmuudelle.
Pidetään siis huolta lähipalveluista ja toisistamme, pidetään pää kylmänä ja suhteutetaan asiat. Kyllä me tästäkin selviämme – yksi päivä ja yksi taisto kerrallaan.
Liisa Brander-Keskinen
