Kuhmoisten Sahanrannan satama saa Vuoden vierasvenesatama -tittelin jo toista kertaa peräkkäin. Kilpailun voittajat julkistettiin tänään perjantaina Vene 16 Båt -messuilla.
Tänä vuonna äänestys jaettiin kahteen osaan: sisävesien ja rannikkoalueiden satamat. Kuhmoinen voitti sisävesien kategorian.
Palkinto on satamapalveluja käyttävien veneilijöiden antama, sillä veneilijät saavat äänestää niitä satamia, joissa ovat vierailleet kesän aikana. Sataman saamat äänet jaetaan satamavierailujen määrällä, jotta myös pienet satamat voivat pärjätä.
Veneilijöiden palautteissa ja kommenteissa korostuivat ystävällinen, motivoitunut ja avulias henkilökunta sekä kaunis sijainti ja ympäröivä luonto. Satamien siistejä huoltotiloja ja monipuolisia oheispalveluja kiiteltiin laajasti.

Rannikkosatamien kategorian voitti Kökarissa sijaitseva Sandvik. Sahanranta ja Sandvik saavat palkinnoksi 2 500 euron summan, joka on tarkoitettu satamatoiminnan kehittämiseen. Kunniamaininnan saivat tänä vuonna Örö rannikkoalueelta ja Liperin Saaristoranta sisämaasta.
Vuoden vierasvenesatama 2016 -äänestykseen osallistui noin 1 200 veneilijää. Edelliseen vuoteen verrattuna määrä lisääntyi kolmanneksella. Äänestettäviä satamia oli noin 500.
Äänestyksen järjestävät Suomen Purjehdus ja Veneily ry sekä Suomen Messut.
Päivi Hotokka
Juttua on päivitetty 12.2. kello 11.47.









Yksi kommenttiKommentoi
Onnea ISOSTI Aivan loistosuoritus Kyllä kelpaa Larun hemmonkin kertoa missä budjaa nykyisin. Fast det är sötvatten.