OLEN AMIRA ACHEK, vanha-uus-vanha kuhmoislainen, joka on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Kuhmoisissa.
Lukion jälkeen muutin yliopiston perässä Lappeenrantaan, sieltä töihin Helsinkiin, ja lopulta yritykseni sekä hevoseni Siirin kanssa takaisin Kuhmoisiin.
Kotiseuturakkaudesta huolimatta talven pimeys ei ole ollut ikinä mieleeni. Syksyn tullen lähdimmekin Siirin kanssa matkalle kohti toivetta Italian lämmöstä. Kuljimme Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Tšekin ja Itävallan läpi päätyen lopulta Italiaan. Päätepisteenä oli Albino, Bergamo.
Sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” piti paikkansa.

MATKAMME ON sisältänyt lukemattomia kulttuurishokkeja, etupäässä positiivisia. Yllättäneet ovat iloinen tunnelma, tervehtiminen ja auttaminen, yhteisöllisyys sekä intohimo elämää kohtaan.
Esimerkiksi sunnuntaisin puolen päivän aikaan (huom. ei ikinä tarkkaa kellonaikaa) nautimme Siirin tallilla tapaksia kaikkien kesken. Lisäksi noin kerran kuussa vietämme grilli-iltaa, jossa istumme pitkän pöydän ääreen syömään ja höpöttämään.
Höpöttely on osa kulttuuria, ja se näkyy myös hevosen kanssa yleisellä lenkkipolulla kulkiessa. Monet pysähtyvät kehumaan Siiriä, kysyvät ikää tai jäävät muuten vain keskustelemaan hevosista.
Pysähtymisen taito on vaikuttava. Kukaan ei ole liian kiireinen lyhyille kohtaamisille – edes täällä Pohjois-Italiassa. Joskus tämä taito tuntuu meiltä suomalaisilta unohtuvan.
Heillä on rohkeutta yrittää kunnassa, jossa on suhteellisen vähän asukkaita ja sesonki lyhyt. He eivät todellakaan ole kärpäsiä kuplassa.
ROHKEUTTA? PÄINVASTOIN. Tietenkin matkan aikana tuli yllätyksiä ja suunnitelmat muuttuivat, mutta se kuuluu elämään. Pelottiko tai menetinkö yöunia? Useasti.
Aina kun minua jännittää, muistutan itseäni erinomaisesta videosta, jonka näin jokunen vuosi sitten. Videon nimi on Fleas in a Jar Experiment ja se esittää kärpäsillä teorian ihmisluonteesta: ”Niin kuin kärpäset, myös me ihmiset jäämme helposti siihen kasvuympäristöön, jossa olemme oppineet elämään. Kupla, jossa luulemme elävämme, on kuitenkin vain illuusiota.”
Koe on todennäköisesti täyttä huuhaata, mutta se todella motivoi. Kun teen hetkellisesti rohkealta tuntuvia asioita, kyse ei ole siitä, että olisin rohkea tai peloton, päinvastoin. Pelkään enemmän vaihtoehtoista todellisuutta, sitä että olisin kärpänen kuplassa.

MIELESTÄNI KUHMOISISSA on ihailtavan suuri joukko niitä, jotka eivät suostu asettumaan raameihin, nimittäin yrittäjät. Heillä on rohkeutta yrittää kunnassa, jossa on suhteellisen vähän asukkaita ja sesonki lyhyt. He eivät todellakaan ole kärpäsiä kuplassa.
Jos vielä korostan asiaa lukujen valossa, niin Kuhmoisissa on 2 038 asukasta (tilastokeskus 2024) ja 167 rekisterissä olevaa yritystä – yksi yritys 12 asukasta kohden.
Koko Suomen vastaava luku on 17.
Mitä me kuhmoislaiset voisimme oppia italialaisilta? Ehkä juuri sen, että kiire ei ole hyve vaan vaiva. Sen, että sunnuntaiset kokoontumiset ja pitkät keskustelut eivät ole ajan hukkaamista, vaan elämisen ydintä.
Jos italialaisilta oppisimme taidon pysähtyä, niin vastaavasti kuhmoislainen yrittäjähenki muistuttaa meitä siitä, että pienetkin yhteisöt kukoistavat, kun uskalletaan lähteä tekemään.
Oli kyse sitten hevosmatkan suunnittelusta Alppien kupeeseen tai yrityksen perustamisesta kotikylään – rohkeus kasvaa pelosta jäädä paikoilleen, eli tekemisestä.
Amira Achek





