TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
Tuoreet kesäkuhmoislaiset Harri ja Helena Ekholm ovat tuttu näky kylänraitilla.
– Talvilauantaisin Toritiellä on iltapäivällä niin hiljaista, että jos siellä kävelee kaksi ihmistä, niin todennäköisesti ne olemme me, Ekholmit nauroivat Kiepsaus-torin jälkeisessä kesäkuhmoislaisten tapaamisessa.
Paikka, josta Ekholmit myös usein löytää, on Kädentaitajien kahvila.
– Kahvilassa rupattelemme usein tuttujen kanssa ja parannamme maailmaa, Harri kertoo.
Heidän muistellessaan Kuhmoisissa vietettyjä vuosia ja yhteistä matkaa, vilahtelee joukossa runsaasti paikallisille tuttuja nimiä – ”mukavia kavereita” on usein kuultu kuvaus Harrin suusta.
Ekholmit pyrkivät käyttämään mahdollisimman paljon kuhmoislaisten yritysten ja yrittäjien tarjoamia palveluja aina kun niitä vain on saatavilla ja kehottavat muitakin tekemään samoin.
Valinta kesäkuhmoislaisiksi tuli Ekholmeille täytenä yllätyksenä ja on suuri kunnianosoitus.
– Vaikka olemmehan me täällä jo kauan olleetkin, Helena toteaa.
Yhdessä Ekholmit ovat kulkeneet Kuhmoisissa vuodesta 1978. Harri melkein kymmenen vuotta kauemmin.
– Olen tullut tänne ensimmäisen kerran vuonna 1967. Isäni Veikko Ekholm ja meidän nykyisen naapurimme isoisä Veli Sievänen olivat työkavereita. He saivat kuulla, että täällä on tontteja myynnissä, Harri kertoo.
– Niinpä lähdimme kaikki yhdessä Helsingistä Tehiniemelle katsomaan, minkälaisia tontteja siellä on tarjolla. Automatka tuntui silloin todella pitkältä. Vaikutti siltä, että eihän tämä matka ikinä lopu, Harri muistelee.
Ajaminen kuitenkin kannatti, sillä näkymä rannalta Tehinselälle veti hiljaiseksi ja hurmasi perheen heti. Kesäpaikan rakentaminen alkoi välittömästi seuraavana vuonna.
– Minä tosin lähdin armeijaan, mutta vietin lähes kaikki lomani täällä rakennuspuuhissa isäni ja äitini kanssa. Tykkäsin kovasti rakennushommista. Kouluaikoina olin kesälomilla usein raksalla töissä. Sieltä jäi jos jonkin näköisiä käden taitoja myöhempääkin käyttöä varten, Harri kertoo.
Näitä taitoja tarvittiin, kun Harri muurasi viisihormisen palomuurin savupiippuineen sekä muhkean takan, jonka kupu on tehty Päijänteestä kannetuista kivistä.
Idea takkaan syntyi Harrin käydessä Lapissa silloisen Kansallisosakepankin edustusmajassa, jossa oli valtava luonnonkivitakka. Muiden vastusteluista huolimatta Harri halusi rakentaa takan kuvun luonnonkivistä.
– Kaverit kantoivat rannasta kiviä, ja minä muurasin. Kaarevaa osaa muuratessa en malttanut odottaa, että sementti kuivuu, joten laitoin vanhan soputeltan raudat tueksi.
– Ja nyt olisit valmis luopumaan siitä ja laittamaan tilalle varaavan takan. Ei missään tapauksessa, takkahan on ”se juttu” täällä, todella upea, Helena sanoo.
Helenakin oli käynyt Kuhmoisissa ennen Harrin tapaamista – autourheilun merkeissä.
– Silloinen poikaystäväni tuli kaverinsa kanssa Pihlajakoskelle nuotittamaan pikataipaleita Jyväskylän suurajoja varten. Minä nuokuin takapenkillä. Olimme yötä motellilla, se eli silloin kukoistuskauttaan. Minulla oli myös työkaveri, joka usein mainitsi, että heillä on ollut vuosikaudet vuokramökki Kuhmoisissa Puukkoisilla, Helena muistelee.
Helena ja Harri tutustuivat vuonna 1977 ravintola Vartaassa Mannerheimintiellä. Ilta jatkui Harrin kämpillä, jossa oli tarjolla parasta mitä poikamieheltä löytyi – pontikkaa ja näkkileipää.
– Jälkeenpäin toki ajattelin, että tässäkö tämä oli, mutta Helena oli ja on aina ollut ymmärtäväinen.
Tammikuussa 1978 Harri toi Helenan Ruolahdelle ensimmäistä kertaa. Amerikkalaisista elokuvista otetun mallin mukaan Harri asetteli takan eteen isot tyynyt, joiden päällä pariskunta loikoili skumppaa nauttien ja koiran öristessä vieressä.
– Meillä oli silloin ja on edelleenkin kivaa yhdessä. Tunsimme, että olimme aina tervetulleita tänne appivanhempien kesäasunnolle, Helena muistelee.
– Eikä siitä mennyt kauan, kun muutin Helenan luokse. Ainut tavara, jonka ehdin ottaa mukaani, oli valurautainen räiskälepannuni. Täytyihän sitä jotain olla viemiseksi, Harri sanoo.
– Ensitapaamisestamme seitsemän viikon päästä vietettiin kihlajaisia ja seitsemän kuukauden päästä tanssittiin häitä. Kirkossa suvun rouvat syynäsivät tarkasti Helenan vatsanseutua, mutta lapset tulivat kukin kuitenkin ajallaan. Yhteistä matkaa on nyt kertynyt jo 47 vuotta, ja matka jatkuu edelleen.
1990-luvun lopussa Harrin vanhemmat ilmoittivat, että eivät enää jaksa ylläpitää Kuhmoisten vapaa-ajanasuntoa, jolloin Harri ja Helena tarjoutuivat ostamaan sen itselleen. Sittemmin 1960-luvulla rakennettuun kesäasuntoon on vedetty sähköt ja vedet sekä tehty iso remontti.
Ekholmit eivät olekaan enää vain kesämökkiläisiä, vaan viettävät aikaansa Kuhmoisissa ympäri vuoden. Pariskunnan koti sijaitsee Helsingin Kuusisaaressa.
– Kuhmoisiin ajaessa irtaantuu kerta kaikkiaan arjesta ja Helsingin vilinästä, Harri ja Helena kertovat.
Päijänteen rannalla viihtyvät myös pariskunnan lapset ja kuusi lastenlasta.
– Tytär perheineen asuu Luxemburgissa ja käy täällä harvemmin. Poika perheineen käy talvellakin,
Ekholmit kertovat. Kaikki ovat täällä viihtyneet, ovat sitten sukulaisia tai vieraita.
Lopuksi Harri lainaa Matin ja Tepon laulun sanomaa: ”Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti…”
– Toteamus pitänee ainakin meidän kohdalla paikkansa.
