Kunta | Uutiset

Esitys: Rakennetaan uusi, pienempi koulu

Hybridivaihtoehdossa yhtenäiskoulun A-rakennus puretaan uutta liikuntasalia lukuun ottamatta.
Hybridivaihtoehdossa yhtenäiskoulun A-rakennus puretaan uutta liikuntasalia lukuun ottamatta.

Kunnanhallitukselle esitetään, että Kuhmoisiin rakennetaan niin sanottu hybridimallin uusi koulu. Mallissa ison, sisäilmaongelmista kärsivän A-rakennuksen tilalle rakennetaan pienempi, noin 2500 neliömetrin kokoinen uusi koulurakennus. Pienemmät B- ja C-rakennukset jäävät toistaiseksi koulun käyttöön.

Esityksen on laatinut koulusaneerauksen ohjausryhmä. Kunnanhallitus päättää ensi maanantaina, millainen esitys viedään valtuuston päätettäväksi.

Hybridimallissa uuteen rakennukseen sijoitettaisiin valtaosa perusopetuksen ja lukion opetustiloista, hallinnon ja oppilashuollon tilat sekä keittiö ja ruokala. Vanhoihin B- ja C- rakennuksiin jäisi viisi luokkahuonetta sekä taito- ja taideaineiden tilat.

Uudisrakennus suunnitellaan siten, että sen laajentaminen on myöhemmin mahdollista. Vaihtoehtoisesti B- ja C-rakennukset voidaan peruskorjata.

Hybridimallin kustannusarvio on 5,7 miljoonaa euroa. Investointi rahoitetaan lyhytaikaisella lainalla ja veronkorotuksilla. Ohjausryhmän mukaan tämä vaihtoehto koulun uudistamiseksi on kokonaistaloudellisesti paras.

Alustavan hankeaikataulun mukaan uusi koulurakennus otettaisiin käyttöön loppuvuodesta 2021.

Päivi Hotokka

KategoriatKuntaUutiset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.