OLETKO JO käynyt tänä kesänä metsässä? Toivottavasti! Ehkäpä kävit siellä kävelyllä tai suorastaan lenkillä, ehkä veit koiraystävän nuuskimaan sammalmättäitä, ehkä silitit kädelläsi puun kaarnaa tai joit kahvit kannonnokassa istuen.
Vai olitko samoilla asioilla kuin lukemattomat muutkin, polvistuneena mustikanvarpujen ääreen hartaasti satoa keräten? Kenties löysit koriisi kultaisia kanttarelleja?
Metsä antaa nyt lahjojaan. Pakastimet täyttyvät, mutta niin täyttyvät sydämetkin. Kun kuuntelee, voi kuulla, miten metsässä kaikki julistaa Jumalan hyvyyttä meitä kohtaan. Metsän hiljaisuus on lahjaa, ja oivallinen paikka olla rukousyhteydessä Jumalaan. Hiljaisuudessa syntyvät rauhaisat juttuhetket Jumalan kanssa. Toisinaan voimme kertoa hänelle huolemme ja kipumme, toisinaan saamme kiitollisina pohtia, miten elämässä kaikki on järjestyksessä. Rakkaitamme ja läheisiämme siunaamme ja pyydämme heille hyvää.
Luonto asettaa meidät omalle paikallemme: Olemme osa Jumalan luomistyötä, ja samalla saamme kaiken mitä tarvitsemme, lahjaksi häneltä, luomakunnan kautta. Olemme itse asiassa aika pieniä Jumalan luomassa maailmassa, kukin meistä. Pienenä oleminen tekee meille hyvää. Huolenpidon kohteeksi asettuminen tekee meille hyvää. Omin voimin emme voi ylläpitää elämäämme, vaan meistä ja koko luomakunnasta pitää huolen ikuinen Jumala. Keräätpä metsässä sitten mustikkasatoa tai rauhaa mieleesi ja ajatuksiisi, se on Jumalan työtä ja huolenpitoa, lahjaa sinulle.
Metsäretkellä nousevat mieleeni psalmin sanat:
Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen!
Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi!
Kuitenkin pidät hänestä huolen.
(Psalmi 8)
Satu Alander
Hollolan seurakunnan hallintopastori
