Ajankohtaista | Tilaajille | Urheilu | Uutiset | Vapaa-aika | Yhdistystoiminta

Iltarastikauden alkajaisiksi tarjolla helppoja suunnistusratoja aloittelijoille

Ella Engblom tutustui suunnistuksen saloihin tiistai-iltana osana partiolaisten
Ella Engblom tutustui suunnistuksen saloihin tiistai-iltana osana partiolaisten Yrjönpäiväseikkailua.

TEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ

IHMETTELITKÖ SENIORI- ja puuhapuiston ympärillä kiemurtelevaa lippusiimaa tiistaina 23. huhtikuuta? Sen avulla harjoiteltiin suunnistusta. Kunnan ja Päijät-Rastin yhteistyössä ideoimassa ja toteuttamassa harjoituksessa edettiin lankaa pitkin, ja merkittiin itse karttaan ne kohdat, joista langan varteen sijoitetut rastit löytyivät. Suunnistus oli samalla myös yksi tehtävä partiolaisten Yrjönpäiväseikkailussa, jota käytiin niinikään tiistaina.

Kuhmoislais-padasjokelainen suunnistusseura Päijät-Rasti on tyytynyt viime vuodet järjestämään pelkästään iltarasteja. Tänä vuonna kauden alkajaisiksi tarjotaan kuitenkin muutama matalamman kynnyksen suunnistusmahdollisuus.

– Kun toukokuun alussa Karkjärven kuntoradalla on ensimmäiset iltarastit, teen sinne harjoitusradan aloittelijoille. Siinä kuljetaan kuntorataa, ja rastit ovat maastossa kahtapuolta sitä, ja niitä on helppo käydä poimimassa. Jossain kohdassa voi sitten oikaista metsän poikki, jos taidot riittävät, seuran suunnistusaktiivi Eero Ikonen kertoo.

Siitä parin viikon kuluttua suunnistetaan koulukeskuksella, jossa tarjolla on kokeneiden sprinttiradan lisäksi aloittelijoille suunnattu neljän tai viiden rastin rata

Yllättävää kyllä, ihmiset suunnistavat paljon omatoimisesti.

Eero Ikonen

ILTARASTIT LÄHTEVÄT pyörimään toukokuun alussa. Totuttuun tapaan rastit pidetään vuoroviikoin Kuhmoisissa ja padasjoella. Rastit ovat metsässä aina sunnuntaihin asti, ja netistä lunastettavalla ja tulostettavalla kartalla niitä voi käydä etsimässä itselle sopivana ajankohtana.

– Yllättävää kyllä, ihmiset suunnistavat paljon omatoimisesti. Karttoja maksetaan meille keskimäärin kymmenen viikossa. Parhaimipina parikymmentä, sateisempina ei lainkaan, Ikonen kertoo.

Ruuhkaa iltarasteilla on heinäkuussa, kun alueella mökkeilevät aktiivisuunnistajat suuntaavat maastoon. Tuolloin osallistujia saattaa olla kolmisen kymmentä.

Seuralla on kyllä sen verran varaa, että ammattikartoittajia voitaisiin käyttää.

Eero Ikonen

SUUNNISTUSMAASTOT OVAT vanhat tutut, mutta Ikosen mukaan Päijät-Rastilla on suunnitelmissa kartoittaa yksi uusi alue molemmista pitäjistä.

– Seuralla on kyllä sen verran varaa, että ammattikartoittajia voitaisiin käyttää. Sopivia alueita on jo katsottu, mutta ensin pitää puhua maanomistajien kanssa, Ikonen sanoo.

Tällä hetkellä Kuhmoisten alueella on kuusi aktiivista karttaa, Padasjoella kymmenen. Metsänhoitotyöt ovat suurin yksittäinen syy siihen, että tehtyä karttaa ei voida käyttää.

KategoriatAjankohtaistaTilaajilleUrheiluUutisetVapaa-aikaYhdistystoiminta

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.