Ensimmäisen kierroksen kaatumisestaan huolimatta Kuhmoisten Kelkkakunkuksi kruunattiin tänään lauantaina jälleen Jari Lehtonen, joka on pitänyt titteliä hallussaan jo useana vuonna aiemmin. Toiseksi sijoittui Jukka Järvenpää ja kolmanneksi Jesse Kallio. Lopputuloksiin otettiin mukaan kolmesta kierroksesta kaksi parasta suoritusta.
Kilpailu päästiin vihdoin ajamaan kahden huonolumisen talven jälkeen, mutta tänäkin vuonna lunta riitti reitille juuri ja juuri. Kilpailijoiden mukaan paljon kurveja sisältänyt reitti oli tällä kertaa varsin tekninen.
Videolla voit seurata Jari Lehtosen lähtöä kilpailun toiselle kierrokselle.
Lue lisää Kelkkakunkku-kilpailusta Kuhmoisten Sanomista keskiviikkona 9. maaliskuuta.
Päivi Hotokka






