Uutiset

Kirjaston gallerian seinät täyttyivät väreistä

Lasten silmin -näyttely ja Saukontassun 5-vuotissynttärit kiinnostivat sekä...
Lasten silmin -näyttely ja Saukontassun 5-vuotissynttärit kiinnostivat sekä lapsia että vanhempia.

Harvoin on pääkirjaston galleriassa nähty niin runsasta, värikästä ja monipuolista taidenäyttelyä kuin nyt. Maaliskuun ajan esillä oleva Lasten silmin -näyttely koostuu lasten tekemästä taiteesta. 

– Täällä on töitä Saukontassun, Kivitassujen, iltapäiväkerhon, eskarin sekä seurakunnan kerhon lapsilta, eli käytännössä kaikilta kunnan alle kouluikäisiltä, päiväkodin johtaja Tiina Oksanen kertoi kohottaessaan pienten taiteilijoiden kanssa maljaa. 

Erilaisten piirustusten, askarteluiden ja käsitöiden lisäksi lapset olivat tehneet lego-asetelmia sekä sanoittaneet ja ideoineet musiikkia yhdessä Matti Peltosen kanssa. Näytöllä pyöri myös kuvakollaasi lasten itse ottamista valokuvista. 

– Idea näyttelyyn tuli alun perin kirjastolta, mutta tästä vuodesta lähtien kirjaston galleria on varattu meille joka maaliskuu, Oksanen kertoo. 

Maaliskuu on myös päiväkoti Saukontassun synttärikuukausi. Tänä vuonna Saukontassu täytti viisi vuotta. 

Hilma Hakamäki on saanut taidenäyttelyyn esille monta tekemäänsä työtä. Hän esittelee tekemäänsä Helmi-hiirtä, joka on saanut muotonsa huovuttamalla ja pesänsä maitopurkista. 

Hilma Hakamäellä on esillä maaliskuun näyttelyssä useampi erilainen työ. Tässä pesässään pötköttä huovutettu Helmi-hiiri.

– En ollut huovuttanut aiemmin, mutta ei se ollut vaikeaa, Hakamäki sanoo. 

Keväthangilla pomppii neljä Hakamäen tekemää pupua ja vesivärejä sekä suolaa käyttämällä syntyi pastellinsävyinen maalaus. 

Viikon 11 Kuhmoisten Sanomat on maksutta luettavissa Lehtiluukussa. Tutustu ja tilaa itsellesikin paikallista luettavaa.

KategoriaUutiset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.