Neljä vuotta sitten saimme Puukkoisiin lähes sata vuotta sitten rakennetun Päivölän avaimet.
Pian sen jälkeen lapsemme tuli Päivölään partioretkelle. Sinä viikonloppuna oli kova sade, ja pojat seikkailivat vanhassa talossa. Eteisessä oli entisten asukkaiden kumisaappaat ja sateenvarjot, lipaston laatikoissa postikortteja ja korissa keskeneräinen käsityö. Oli kamferitippoja ja salvaa, tyhjiä olutpulloja ja Lähetyssanomia. Pojat pelästyivät pahanpäiväisesti laukkua, jonka sisällä oli pihtejä ja outoja maljamaisia esineitä.
Laukku on Päivölässä edelleen. Se on Hilja Haljalan kätilön laukku. Tänä kesänä tapasin puukkoislaisen, joka kertoi syntyneensä kotitalonsa kamarissa Hiljan toimiessa kätilönä.
Päivölä rakennettiin Hilja ja Toivo Haljalan kodiksi 1920-luvun lopulla. Talo oli ensin perheen koti ja myöhemmin Hiljan ja Toivon pojan Ahdin perheen kesäpaikka. Talon seuraavat omistajat rakensivat ja korjasivat, mutta eivät tyhjentäneet lipastonlaatikoita.
Me olemme avanneet jokaisen laatikon ja kaikki lattiatkin. Lipastot ovat entisillä paikoillaan, ja niissä säilytetään esineitä, jotka ovat olleet siellä vuosikymmenten ajan. Mutta laatikoissa on nyt paljon muutakin. Me olemme tuoneet taloon omat tavaramme, tapamme ja tarinamme.
Olen kulttuurintutkija ja kirjoitan tilaushistoriikkeja. Historiikissa rakennuksen, yrityksen tai yhdistyksen tarina sidotaan sekä pieniin arjen asioihin että isoihin yhteiskunnallisiin tapahtumiin.
Päivölän seinälle oli ripustettu todistus Kähönkosken Osuuskassan hyväksymisestä Pellervo-seuran jäseneksi vuonna 1919. Osuuskassa toimi Päivölässä silloin, kun Toivo Haljala oli osuuskassan hoitaja.
Todistus Pellervo-seuran jäsenyydestä on haalistunut, ja kehyksen lasi on halki. Esine on arkisista arkisin. Samalla se on ikään kuin ikkuna Päivölästä isoihin asioihin Suomen historiassa.
Vuonna 1899 Suomessa alkoi ensimmäinen sortokausi. Venäjän keisarikuntaa vahvistettiin ja yhtenäistettiin rajoittamalla Suomen autonomiaa. Suomen perustuslaki haluttiin syrjäyttää, kansallinen armeija lakkauttaa ja vaihtaa hallinnon kieleksi venäjä.
Samanaikaisesti Euroopasta levisi Suomeen uusia ajatuksia: osuustoimintaliike. Pellervo-Seura perustettiin pian ensimmäisen sortokauden alkamisen jälkeen. Ajateltiin, että osuustoiminta vahvistaa Suomen taloutta ja suomalaisten selkärankaa. Siksi Pellervo-Seura kannusti suomalaisia toimimaan yhdessä maamiesseuroissa, osuusmeijereissä ja osuuskassoissa. Juuri niin tehtiin Puukkoisissa ja niin tehtiin Päivölässä.
Megatrendi on parhaillaan tapahtuva hidas muutos, joka vaikuttaa voimakkaasti ihmisten elämään ja yhteiskuntaan. Osuustoimintaliike, tai oikeastaan yhteistyö, oli oman aikansa megatrendi.
Nykyajan megatrendi on kaupungistuminen. Kaupungit kasvavat ja maaseutu autioituu. Joskus uutisoitiin palvelujen ja kyläkoulujen katoamisesta, nyt tyhjistä taloista ja kuolevista kylistä.
Kaupungistumisen lisäksi asumisen megatrendejä ovat monipaikkaisuus ja digitalisaatio. Nämä kaikki liittyvät toisiinsa.
Meillä on kaksi kotia: Puukkoisten koti ja kaupunkikoti. Kummassakin kodissa tehdään työtä ja vietetään vapaa-aikaa. Se on monipaikkaisuutta, ja sen mahdollistaa digitalisaatio. Toiseen kotiin voi mennä milloin tahansa, koska lämmityksen voi laittaa päälle etukäteen puhelimella, ja työtä voi tehdä missä vain, koska on etäkokoukset ja pilvipalvelut.
Kylässä talot voivat näyttää tyhjiltä, mutta vinttikamareissa tapahtuu yhtä ja toista. Joku tekee haastatteluja yrityshistoriikkia varten, joku kirjoittaa, koodaa, pitää oppituntia tai suunnittelee uuden elokuvan julkaisuaikataulua yhdessä lontoolaisten työkavereidensa kanssa.
Monipaikkaisuus on kaupungistumisen vastavoima, ja kaupungistuminen lisää monipaikkaisuutta.
Me tulimme Puukkoisiin, koska kaipasimme tilaa, hiljaisuutta ja luontoa. Ei kaupunki riitä. Tampereella me ajoimme autolla poimimaan sieniä paikoista, joissa kaikki muutkin käyvät. Helsingissä en jaksa kuunnella, kun joku taas kerran sanoo, että onhan täällä Nuuksio.
Neljä vuotta sitten me olimme aivan uusia puukkoislaisia. Juhannuspäivänä teimme pitkän kävelyretken. Päivä oli ihana, mutta yhtäkkiä puhkesi raju ukkosmyräkkä. Kastuimme läpikotaisin ja kun palasimme kotiin, iso koivu oli kaatunut auton päälle. Saman tien naapuri joen toiselta puolelta tuli apuun moottorisahan kanssa ja hetken päästä toinen traktorilla. Kun emme tiedä jotain, soitamme kolmannelle, ja saamme aina vastauksen. Saamme aina apua.
Me asuimme pitkään Tampereella. Siellä omaa puolisoa tarkoittaa sana toi.
Toi oli alkukesällä New Yorkissa työmatkalla. Kun palaverissa oli saatu työasiat hoidettua, puhuttiin kesäsuunnitelmista. Paikalla oli kaksi suomalaista, ja kumpikin kertoi viettävänsä kesän maalla. Newyorkilaisten mielestä on ihmeellistä, että jotkut voivat olla viikkokausia maalla, ehkä jopa veden äärellä. Heille se on äärimmäistä luksusta.
Täällä Puukkoisissa me kaikki vietämme luksuselämää.
Leena Vaahtera
