HELMIKUUN ALKUPUOLELLA haastattelun yhteydessä Riikka Purra totesi, että maahanmuuttajat voisivat tehdä ”yksinkertaisia tehtäviä, kuten siivousta tai risujen keräämistä, jotka eivät vie keneltäkään oikeaa työtä”. Jos itseään yhtään tehokkaammin voi ampua polveen, haluaisin tietää miten.
Puolueensa on työllä ja vaivalla kohottanut imagoaan öyhöttäjistä intellektuellimpaan suuntaan, ja tällä varomattomalla lausunnolla menetti tulevissa vaaleissa melkoisen pumpsin ääniä – nimittäin siivoojien ääniä. Niin sydämistyneitä olivat kannanotot Purran lausuntoon.
Uskon, ja ennen kaikkea toivon, että Purra tarkoittaa yleissiistimistä, ei siivousta ammattinimikkeenä. Toden totta, jotain vastiketta Suomessa oleiluun pitäisi olla jokaisella työikäisellä, joka ei syystä tai toisesta työhön tartu.
Risusavotalla Purra varmasti tarkoitti muun muassa kaupunkien asuinalueiden rajoilla rehottavia pajupöheikköjä. Niiden suoriminen ei minkään alan ammattitaitoa vaadi, kunhan joku näyttää mallia ja pistää homman käyntiin. Ja valvoo, että työtä myös tehdään.
Tutkimuksissa on todettu, että siistejä, kauniita alueita ei niin herkästi roskata kuin jo valmiiksi rytökasan näköisiä. Kukaan ei päästäisi osaamattomia harvennushakkuisiin maillensa, kyllä sekin on taitolaji ja vaatii silmää sekä osaamista.
Sama siivouksen kanssa. Purra varmastikin tarkoitti (näin toivon) yleisluontoista siistimistä. Hanskat käteen ja roskia keräämään. Miksei myös vanhusten hoitolaitoksiin ulkoilutusavuksi, pelaamaan pelejä ja auttamaan askarteluissa?
Ymmärrän kollegojen älähdyksen. Moni on kouluttanut itseään tarmokkaasti, monesti työn ohessa, ja tekee ylpeästi työtään pieteetillä. Ja silti vielä liian usein työtään vähätellään. Harvoin kuitenkaan näin pöyristyttävästi.
En ole koskaan oikein ymmärtänyt näitä ”kiitä siivoojaa”-päiviä. Minusta se on vaan jotenkin… kökkö. Miksei sitten ole ”kiitä bussikuskia” tai ”kiitä kassaa” tai ”kiitä aivokirurgia” -päivää? Itse en ainakaan kenenkään arvostuksen perään itke. Oli ammatti mikä tahansa, jos tekee työnsä kunnialla ja korjaa mahdolliset virheensä, voi illan tullen taputtaa itseään olkapäälle. Jos on kovin perso muiden arvostukselle, on myös muiden armoilla.
On kamalaa, että naisvaltaiset alat ovat edelleen niitä matalapalkka- aloja, mutta siihen tuskin ihan pian ratkaisua löydetään. Jos aloilla joitain positiivisia etuja muihin töihin verrattuna on, niin ainakin huolettomuus. Olit sitten siivooja, kassa, postinjakaja, lipuntarkastaja, pikaruokatyöntekijä, puutarhatyöntekijä, hoiva- avustaja – kun työpäivä on ohi, se on ohi, eikä sille tarvitse uhrata ajatustakaan vaan voi keskittyä omaan elämään.
Niin monella alalla joutuu vielä työpäivän jälkeen kaivamaan läppärin esiin, suunnittelemaan seuraavan päivän palavereja ja puheenvuoroja, vastailemaan työpuheluihin, ratkomaan työtä koskevia ongelmia mielessään, sumplimaan yllättävän sairausloman aiheuttamia muutoksia ja niin edelleen. Ainakin ajatuksissa vastuullinen työ syö leijonan osan siitä arvokkaasta vapaa-ajasta.
Sillä samalla ajalla se siivooja huitelee menemään omissa menoissaan, omissa ajatuksissaan ja ottaa ne huomisen työohjeet vastaan huomenna!
Eija Heinonen
