HEINÄKUUSSA ALOITIN asepalvelukseni Parolannummella. Kummallisen nopeasti ovat leppoisat kesäpäivät muuttuneet hämäriksi syysilloiksi: neljä kuukautta on hujahtanut ohi kuin varkain. Paljon on opittu, tehty ja koettu. 129 päivässä on keretty moneen, ja näitä päiviä riittää edessä vielä lähes tuplat. On ollut ajoittain rankkaa ja tuskaisen hikistä, mutta aina palkkioksi on saanut onnistumisen tunteen. Kun käy omilla fyysisillä ja psyykkisillä rajoillaan, ja siitä lopulta selviytyy, on kokemus vaikuttava. Ympärillä vallitseva kehitystä tavoitteleva ja kannustava ilmapiiri tuo tietenkin oman ilonsa tähän kaikkeen: kärsiminenkin on yhdessä kivempaa
Alokaskaudella opimme sotilaan perustaitoja sekä elämään kasarmilla. Tällöin kaikki tuntui ihmeelliseltä ja uudelta. Alokaskauden jälkeen koulutushaarajaksolla kukin perehtyi oman koulutushaaraansa kuvioihin. Itselleni tulenjohtotekniikan opiskelu tuntui välillä siltä kuin opettelisi vierasta kieltä, mutta nyt sekin on hallussa. Yllättävän paljon olemme istuneet oppitunneilla ja käsitelleet asioita teorian puolella, mutta olemme myös päässeet suorittamaan hommaamme käytännössä. Itse ammutetut kranaatit tekevät vaikuttavaa jälkeä. Metsässäkin olemme rymistelleet riittävästi ja kehittäneet fyysistä toimintakykyämme.
Nyt on käynnissä johtajakoulutuskausi, ja huomaan palvelustoverieni kehittyneen sekä sotilaina että ihmisinä. Olemme oppineet ottamaan vastuuta itsemme lisäksi myös joukon muista jäsenistä ja kalustosta. Kantapään kautta oppiminen on varmin tapa oppia: kadonnutta kalustoa on päästy etsimään tihkusateessa yön hämärässä. Tunnelma on (ainakin tähän asti) aina lopulta muuttunut hilpeäksi hukassa olleen artikkelin löydyttyä. Positiivisena pysymisen taito on ollut toisinaan koetuksella, mutta lopulta kaikki on päättynyt oikein päin. Maataloustöissä olen osittain oppinut täällä vaadittavaa resilienssiä ja henkistä kestävyyttä: kaikesta toiminnasta ei saa palkintoa tai pakolla edes hyvää mieltä. Työn tekeminen kuitenkin palkitsee jo itsessään. Joistakin palvelustovereista arvaakin, että he eivät ehkä ole koskaan päässeet peittämään rehusiiloa aamuyön tunteina. En tietenkään ketään väheksy, jokainenhan loistaa omalla tavallaan.
Kaiken varusmiespalvelukseen kuuluvan ajoittaisen hassuttelun ja huolettomuuden taustalla kuitenkin elää vahva ymmärrys siitä, että olemme opettelemassa vakavia asioita: oman maan puolustaminen on etuoikeus. Nykypäivän taistelukenttä ja nopeasti kehittyvä teknologia vaativat uusien toimintatapojen nopeaa omaksumista, ja se huomioidaankin varusmieskoulutuksen vasta päivitetyssä sisällössä. Ammattitaitoa, vastuullisuutta ja luotettavuutta vaalitaan, minkä huomaa hyvin kaikessa toiminnassa. Epäkohtiin puututaan, eikä epäasialliseen käytökseen ole tarvinnut törmätä.
Edessä on vielä paljon palvelusta rehkittäväksi, mutta tiedän sen varmaksi, että tätä urakkaa ei tarvitse tulla katumaan.
Reetta Unnaslahti
