Ajankohtaista | Seurakunta | Tilaajille | Uutiset

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi – ensimmäisenä äänestyspäivänä annettiin hyvä määrä ääniä

TEKSTI KATJA SIRVIÖ

SEURAKUNTAVAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYS alkoi tiistaina 3. päivä marraskuuta. Ensimmäisenä äänestyspäivänä oman ehdokkaansa numeron kirjasi lappuun 55 kuhmoislaista äänestäjää. Yhteensä ääniä annettiin Hollolan seurakunnan alueella 307.

Heljä Korpela ja Katri Mikkola toimivat vaalivirkailijoina toisena äänestyspäivänä. Ensimmäisen parin tunnin aikana äänestäjiä oli kirjastolla pyörähtänyt yli kolmekymmentä.

– Äänestyskäyttäytyminen on ollut hyvinkin hienoa ja kohteliasta. Väkeä on käynyt tasaisena virtana, Mikkola kertoo.

– Olen vähän yllättynyt. Ajattelin, että täällä vain istutaan ja pyöritellään peukaloita, Korpela puolestaan iloitsee.

Virkailijoiden mukaan nuoret eivät ole uurnille löytäneet, vaikka seurakuntavaaleissa äänestysikäraja on normaalia nuorempi, 16 vuotta. Joissain kunnissa äänestyspisteet on viety kouluille, mutta Mikkola arvelee, että parempi olisi käydä luokissa kannustamassa nuoria äänestämään.

Kirjasto äänestyspaikkana saa kaksikolta kiitokset.

– Tästä menee väkeä hyvin ohi, ja kirjastoon muuten vain tullessa voi saada ahaa-elämyksen, että käynpä äänestämässä, he toteavat.

Ennakkoäänestys jatkuu lauantaihin 7.11. asti. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 15. marraskuuta. Tuolloin äänestämään pääsee sanajumalanpalveluksen yhteydessä seurakuntakodilla. Tarjolla on myös vaalikahvit.

Mikkola ja Korpela kannustavat kaikkia äänestämään myös seurakuntavaaleissa.

– Yleensäkin vaaleissa pitää äänestää, jotta voi sanoa mielipiteensä. Jos ei äänestä, pitää olla hiljaa, Mikkola nauraa.

– Ja nyt kun olemme osa Hollolaa, niin olisi tärkeää saada oma edustaja kirkkovaltuustoon. Ei meidän puolia siellä muuten pidetä, Korpela jatkaa.

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.