Ajankohtaista | Kulttuuri | Tilaajille | Uutiset

Kristiina Kokon näyttelyssä pääsee sukeltamaan metsään ja mielen syövereihin

Tilataideteos FennoMaanikon metsä on ollut esillä Tampereella ja...
Tilataideteos FennoMaanikon metsä on ollut esillä Tampereella ja Orivedellä. Se kutsuu astumaan sisäänsä ja vangitsee katselijansa. Kristiina Kokko piti edellisen yksityisnäyttelynsä vuonna 2001.

TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ

KUHMOISLAISIA TAITEEN ystäviä hemmotellaan vuoden vaihteessa, sillä kirjaston gallerian valtaavat useaksi kuukaudeksi paikallisille tutut nimet. Paikallisputken aloittaa Kristiina Kokon esillä olevat grafiikkatyöt, joulukuussa esille tulee Anne-Mari Guinnessin taidetta ja tammikuun näyttelyn kokoaa Jukka-Pekka Lehtinen.

Marraskuun ajan esillä olevat Kokon työt ovat pääasiassa puupiirrosgrafiikkaa, mutta mukana on myös tilateoksia, muilla grafiikan tekniikoilla tehtyjä teoksia sekä muutama fotogravyyri.

– Kieltämättä eri tekniikoiden yhdistäminen on kiehtonut, taiteilija myöntää.

En ole kovin kärsivällinen luonne, mutta näitä olen kyllä jaksanut nakertaa.

PÄÄASIASSA KOKON teokset on tehty puupiirroksina. Tekniikkaan on mahdollista päästä tutustumaan käytännössä, sillä Kokko aikoo tulla galleriaan näyttämään halukkaille, mistä puupiirrosgrafiikassa on kyse.

– Vanerilevystä kaiverretaan pois se osa, jonka ei halua kuvaan tulevan. Väri telataan vanerille ja prässätään japaninpaperille grafiikkaprässillä. Aiemmin tein jokaiselle värille oman laatan, mutta sitten opiskelin yhden laatan taktiikan. Siinä samalla laatalla vedostetaan kerroksittain kaikki eri värit, Kokko tiivistää.

– Puun kaivertaminen on melko pikkutarkkaa puuhaa. En ole kovin kärsivällinen luonne, mutta näitä olen kyllä jaksanut nakertaa. Mielestäni kaiverretut laatat ovat myös teoksia, siksi olen laittanut niitäkin nähtäville.

Myös kaiverretut puulaatat ovat omanlaisia taideteoksia. Niitäkin on näytillä Kristiina Koko yksityisnäyttelyssä kirjaston galleriassa.

KOKKO KÄSITTELEE taideteoksissaan itselleen tärkeitä teemoja. Yksi niistä on metsä. Äkkiseltään mikään ei kuulosta luontevammalta kuin käsitellä puupiirroksissa puita, kuten kiehtovia keloja.

– Metsä on minulle latautumispaikka. Joskus tulee oikein puutosoireita, jos ei pääse luonnonympäristöön, Kokko sanoo.

Metsän lisäksi teoksissa liikutaan mielen ja mielialojen syövereissä. Niissä ahdistutaan ja vapaudutaan ahdistuksesta. Koetaan elämänenergiaa, voimaa ja henkistä kasvua.

– Niitä tunnetiloja olen itse käsitellyt töitä tehdessä. Toivottavasti se välittyy muutenkin kuin nimien kautta.

1990-luvun lopulla valmistunut Rakkaudettomuuden ketju -teos käsittelee Kokon äidin puolen suvun naisia, joita hän hetken ehti syyttää kyvyttömyydestä osoittaa rakkautta.

– Ajattelin, että ainut keino katkaista sukupolvien ketju olisi jäädä lapsettomaksi. Myöhemmin ymmärsin, että sota-aikoina syntyneet äidit tekivät parhaansa. Rakkautta on monenlaista, sitä ei voi vain odottaa saavansa, se pitää löytää sisältään. Lopetinkin edellisten sukupolvien syyttämisen ja otin vastuun omista tunteistani, Kokko kertoo.

Hänen oma lapsensa on nyt 25-vuotias.

Rakkautta on monenlaista, sitä ei voi vain odottaa saavansa, se pitää löytää sisältään.

KOKON TÖITÄ on ollut esillä useissa yhteisnäyttelyissä eri puolilla maakuntaa. Edellisen yksityisnäyttelyn hän on pitänyt Oriveden kirjastossa vuonna 2001. Nyt Kuhmoisiin pystytetyssä näyttelyssä on nähtävillä sekä uudempia että parin vuosikymmenen takaisia töitä.

Tilataideteos FennoMaanikon metsä on ollut esillä Tampereella Metso-kirjastossa ja Oriveden kirjastossa eri muodossa. Teos on purettu ja muokattu Kuhmoisiin sopivaksi. Se kutsuu sisäänsä ja vangitsee katseen.

– Onhan taiteen merkitys minulle suuri. On mahtava tunne päästä flow-tilaan, eikä mikään ulkopuolinen ohjaa tekemistä. Se on aika meditatiivista, Kokko kuvaa.

Kokko on tavattavissa näyttelyssä perjantai-iltapäivisin. Vedostusnäytökset ovat näyttelyn viimeisenä perjantaina.

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.