TEKSTI & KUVA MIKKO SEES
Kuhmolassa soivat vappupäivänä tutut kuoroklassikot. Pääosin neliäänisesti esiintyvää mieskuoroa oli saapunut kuulemaan lähes 60 henkilöä. Väliajalla nautittiin päivän teeman mukaisesti simaa ja munkkikahvit sekä suoritettiin perinteinen arvonta.
Ensimmäisenä kuultiin kuoron perinteinen aloitus, Ahti Sonnisen Partailla Päijänteen. Iltapäivän monipuolinen ohjelmisto loi keväistä tunnelmaa, ja vappupallojen poksahtelu Kuhmolan seinillä säikäytti ja nauratti yleisöä.
Kuoro esitti suurimman osan kappaleista a cappella, mutta esimerkiksi mainiosti sovitetussa kansansävelmä Muurarissa ja Georg Malmsténin reippaan hyväntuulisessa Terveiset ulapalta säestyksestä harmonikalla vastasi Jukka Luukkanen.
Komeasti soivan kuoron laulussa oli voimaa ja leikkimieltä mutta myös herkkyyttä, jota pieni haparointi ensimmäisellä puoliajalla ei onnistunut rikkomaan. Erityisen onnistuneita hetkiä konsertissa olivat Kaj Chydeniuksen Nuoruustango ja Édith Piafin klassikko Hymni rakkaudelle.
Kuoron johtaja Hannele Erola kertoo, että mieskuoron kevään ohjelmistossa on sekä vanhoja että kevätkaudella harjoiteltuja lauluja. Harmaantuvaan kuoroon toivotaan mukaan koelaulun kautta myös nuorempia laulajia. Korkeista miesäänistä on Erolan mukaan pulaa varmasti kaikissa mieskuoroissa.
– Yritän valita kappaleita siten, että niissä olisi opetuksellinen tausta. Kuuntelen kuoron sointia ja haen sopivan vaikeita stemmoja, jotta kuorolaiset harjaantuisivat stemmalauluun, Erola kertoo.
Mieskuoron tulevista esiintymisistä tiedotetaan kuoron omilla verkkosivuilla ja usein myös Kuhmoisten Sanomissa. Seuraavan kerran mieskuoro esiintyy yhteiskonsertissa Jyväskylässä 12. toukokuuta.
NÄMÄ KUULTIIN
Partailla Päijänteen
Ylioppilaslaulu
Kaipaus maalle
Nouse, laulu
Metsämiesten laulu
Ne tulevat taas
Häämatka
Lauantai-ilta
Kevätsointuja
Laulu leivon soi
Myrskypolkka
(väliaika)
Nuoruustango
Vihreät niityt
Hymni rakkaudelle
Terveiset ulapalta
Heijastus
Säkkijärven polkka
Bordal (Viinilaulu)
Unkarin viiniä
Encore: Juomasääntöjä








