TEKSTI LIISA PEAKE
VIIME VUODEN marraskuusta lähtien suomalaiselle taiteelle – ja tarkemmin Pekka Halosen maalauksille – avautui harvinainen tilaisuus päästä esille Pariisin Petit Palais -museossa neljän kuukauden ajan. Tosin parisen kymmentä vuotta sitten Pariisissa on nähty Akseli Gallen-Kallelan ja Helena Schjerfbeckin näyttelyt ja viimeisimpänä Albert Edelfeltin maalauksia 2022.
Suomen kultakauden taiteilijat ovat kiinnostaneet ranskalaisyleisöä; tunnetuimmaksi lie jäänyt Ranskassa pitkään asunut Edelfelt. Ranskassa täysin tuntemattoman Pekka Halosen taidetta nähtiin nyt ensimmäistä kertaa suuressa mittakaavassa merkittävässä museossa.
Sitä ennen Halosen kaksi teosta piipahtivat Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 Suomen paviljonkia koristamassa. Ystävä ja kollega Ruovedeltä, Akseli Gallen-Kallela, oli huomannut nuoren Halosen lahjakkuuden ja halusi rohkaista maisemamaalaukseen kiintynyttä taiteilijaa kohti kansainvälisempiä taidepiirejä.
Halonen viihtyikin Pariisissa moneen otteeseen 1900–1904, jolloin hän tutustui Paul Gauguiniin. Maestrosta tuli Haloselle merkittävin oppi-isä, joka vaikutti Halosen tyyliin maalata.
KÄYNTI HALOSEN näyttelyssä helmikuussa toiseksi viimeisenä aukiolopäivänä yllätti suosiollaan: noin parin sadan taulun näyttelytilassa oli suorastaan ruuhkaa. Presidentti Macronin aloitteesta myös Pariisissa pikavieraillut presidentti Stubb kiikutettiin oitis näyttelyä katsomaan.
Vetonaulaksi osoittautuivat varsinkin Halosen talviaiheiset maalaukset, joista jokunen oli jopa saanut kylttiin maininnan Kuhmoisten Kivikoski. Yksi kokonainen, lumisia aiheita kuvaava sali oli maalausten lisäksi saanut seinilleen kolmisenkymmentä kylttiä, joissa lueteltiin lumi-sanan suomenkieliset synonyymit!
Lumi on selvästi ranskalaisille hyvin eksoottinen asia, vaikka viime vuosina jopa Pariisissa on satanut lunta. Tänä vuonna lumi viipyi Pariisissa tasan kaksi päivää. Ehkäpä siinä syy, miksi näyttely vetosi.
KUHMOISISSA ON menossa jälleen kerran matkailuhanke. Pohdittavaksi nousi, miten ihmeessä Pekka Halosen kaltainen, etenkin lumisia maisemia ainutkertaisen taitavasti kuvannut maalari on melko unohdettu Kuhmoisissa, vaikka hänen kuvissaan ja taiteessaan on vahva yhteys paikkakuntaan. Pariisin museoesitteessä häntä kuvataan täysin poikkeukselliseksi lumen ja valon kuvaajalahjakkuudeksi.
Oletus on, että suuri osa näyttelyn talviaiheista on maalattu Kuhmoisten Kivikoskella. Niin tutuilta kuvien käkkärämännyt tuntuivat. Kivikoskellahan Pekka Halonen asusteli vapaa-ajanasukkaana perheineen yli 20 vuotta 1900-luvun alkupuolella.
Väkisinkin tulee verranneeksi suuren kulttuurimaan tapaa kohdella merkkihenkilöitään. Heitä muistetaan paikkakunnan arjessa monin tavoin. On kotimuseoita, nimikkokatuja ja -aukioita, kouluja, kirjastoja ja puistoja, jotka kantavat kuuluisan persoonan nimeä. He ikään kuin elävät edelleen keskuudessamme puhaltaen henkeä ja elämää paikkakunnan omalle historialle, juurille ja tarinoille. Tepsisikö tämä Kuhmoisissakin?
Matkaesitteen Kuhmois-slogan ”Päijänteen paratiisi” ei ole nykyajan keksintö. Sen ovat huomanneet monet muutkin Kuhmoisissa aikoja sitten – useimmiten mökkiläisinä – eläneet kulttuurielämään ja Suomi-kuvaan vaikuttaneet persoonat kuten Hannikaiset, Sibelius, Mikko Niskanen ja monet muut. Olisiko nyt hetki nostaa heidät matkailuvaltiksi ja antaa paratiisillemme kunnia, joka sille kuuluu?
Kirjoittaja on kausiasukas ja Kuhmoisten vapaa-ajan asukkaat ry:n puheenjohtaja
