TEKSTI KATJA SIRVIÖ
KUHMOISISSA ALOITTAA elokuun lopussa uusi työikäisille suunnattu maksuton elintapavalmennusryhmä. Kunnan liikuntasuunnittelija Mika Nurmisen mukaan tarjolla on matalan kynnyksen toimintaa rennolla meiningillä sekä keskustelevalla otteella. Ryhmän järjestää Kuhmoisten liikuntatoimi.
– Jos yhtään mietityttävät ylipaino tai muut elintapariskit, diagnosoidut sairaudet tai työkyky ja työssä jaksaminen, kannattaa tulla mukaan. Harvoin näiden asioiden kanssa on yksin, Nurminen kertoo.
Ryhmään otetaan kymmenen osallistujaa, ja Nurmisen mukaan muutamia paikkoja on vielä vapaana. Ryhmäläisiä luotsaa Nurmisen lisäksi muun muassa lääkäri Pia Viikilä, diabeteshoitaja Tiina Lättilä sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen muut asiantuntijat kuten unihoitaja, ravitsemusterapeutti sekä mielenterveyshoitaja.
– Ryhmässä saa paitsi tietoa terveyttä edistävistä elintavoista myös kannustusta ja vertaistukea muilta ryhmäläisiltä, Nurminen lupaa.
Ryhmä kokoontuu noin kolmen kuukauden ajan 1-2 viikon välein. Osallistujille tehdään henkilökohtainen lähtötilanteen kartoitus, ja heidän asettamiaan tavoitteita seurataan matkan ajan.
Mukaan voi vielä ilmoittautua. Ilmoittautumisia ottaa vastaan Mika Nurminen.
Artikkelia muokattu 14.8. klo 11. Poistettu Pipsa Suomisen nimi ryhmää ohjaavien joukosta.
Artikkelia muokattu 14.8. klo 11.40. Lisätty tarkennus ilmoittautumisista.






