Työministeri Arto Satonen otti maanantaisella vierailullaan Kuhmoisiin kantaa muun muassa kunnanjohtaja Valtteri Väyrysen ajatukseen monipaikkaisuudesta. Väyrynen pohti, voisiko esimerkiksi kuntien valtionosuuksissa huomioida sen, että Kuhmoinenkin tuottaa suuren osan vuodesta palveluja tuhansille kausiasukkaille, jotka kuitenkin maksavat kunnallisveronsa kotikuntiin.
– Asiasta on puhuttu paljonkin ja ajatus on täysin ymmärrettävä. Varmasti osa kausiasukkaista maksaisi mielellään puolet veroistaan Kuhmoisiin, mutta onnea ja autuutta se ei toisi, sillä se vaikuttaisi verotulojen tasausjärjestelmään, Satonen totesi.
Verotulojen tasausjärjestelmä tasaa verotuloja valtion sisällä ja siihen puuttuminen saattaisi syödä maaseutukuntien saamaa tukea.
Väyrynen toi ministeri Satoselle esiin huolensa myös VT24 mahdollisesta muuttumisesta valtatiestä kantatieksi sekä tien 325 heikosta kunnosta. Sekä Satonen että hänen eduskunta-avustajansa Pasi Viitasalo kehottivat olemaan yhteydessä liikenneministeriin, Hämeenlinnassa asuvaan Lulu Ranteeseen sekä ELY-keskukseen.
– Korjausvelkaa on varattu jonkinverran, mutta kyllähän tämä kaikki liittyy koko valtion rahan puutteeseen, Satonen sanoi.
Lisäksi Satonen allekirjoitti kuntien huolen taloudellisesti heikoista tulevaisuudennäkymistä. Hänen mukaansa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen johdolla hallituksessa pyritään mitoittamaan kuntien tehtävämääriä suhteessa niiden kantokykyyn.
Lue lisää työministeri Arto Satosen terveisistä viikon 13 Kuhmoisten Sanomista. Voit ostaa näköislehden irtonumeron täältä.





