Ajankohtaista | Tilaajille | Uutiset | Yritykset

OP Järvi-Hämeellä takana vahva kasvun vuosi

OP Järvi-Hämeen viime vuosi oli tuloksellisesti hyvä. Kuva:
OP Järvi-Hämeen viime vuosi oli tuloksellisesti hyvä. Kuva: Katja Sirviö

TEKSTI KUHMOISTEN SANOMAT

JÄRVI-HÄMEEN Osuuspankin vuosi 2025 sujui vahvan kasvun merkeissä, ja pankki sai liki 700 uutta asiakasta sekä 500 uutta omistaja-asiakasta. Pankki teki viime vuonna erinomaisen tuloksen: 8,257 miljoonaa euroa. Omistaja-asiakkaat hyötyivät yhteensä lähes kolme miljoonaa euroa ja heille maksettiin bonuksia 1,95 miljoonaa euroa. Lisäksi tuotto-osuuksille maksetaan 4,50 prosentin tuotto, eli lähes miljoona euroa.

– Olimme myös viime vuonna merkittävä yhteisöveron maksaja noin 828 tuhannen euron veroilla, OP Järvi-Hämeen maaliskuussa lähetetyssä lehdistötiedotteessa kerrotaan.

Koitin-Pertunmaan Osuuspankki yhdistyi Järvi-Hämeen Osuuspankkiin elokuun alussa. Pankin toimitusjohtajan Teemu Sarhemaan mukaan yhdistymisprosessi sujui hyvin.

– Pankki on panostanut asiakaspalveluun ja palkannut lisää henkilökuntaa. Myös tiukentuneen sääntelyn myötä on tullut tarvetta lisäresurssille. Henkilöstömäärämme tulee kasvamaan edelleen ja palkkaamme tänä vuonna vielä muutaman uuden työntekijän, kokonaishenkilömäärämme nousee lähelle 50 työntekijää, joten olemme merkittävä työllistäjä jatkaa Sarhemaa. 

OP Järvi-Hämeen kulunut vuosi oli onnistunut kannattavuuden ja kasvun näkökulmasta. Uusia luottoja pankki myönsi noin 70 miljoonaa euroa, mikä on merkittävästi enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sekä asunto- että yritysluottokanta kasvoivat.

– Myös varallisuudenhoitopalveluissa oli kasvun vuosi ja asiakkaiden tekemät rahastomerkinnät kasvoivat yli 13 prosenttia ja pankin asiakasvarat kasvoivat yhteensä lähes viisi prosenttia sanoo Sarhemaa.  

 – Hyvä kannattavuus näkyy myös omistaja-asiakkaillemme. Tarjoamme heille ainutlaatuisen ja aidosti rahanarvoisen etukokonaisuuden. Vuoden 2026 alusta lähtien asiakkaillamme on vapaus valita, mihin he haluavat OP-bonuksiaan käyttää ja samassa yhteydessä bonuksia kertyy entistäkin laajemmin pankki- ja vakuutuspalveluista, Sarhemaa jatkaa.  

Järvi-Hämeen Osuuspankki on tiedotteensa mukaan vakavarainen pankki, vakavaraisuuden ollessa 47,06 %. Pankin riskitilanne ja luottosalkun laatu ovat pysyneet erinomaisella tasolla. Pankin asiakkaat ovat hoitaneet lainansa säntillisesti ja mallikelpoisesti. Ennakoitujen luottotappiovarausten määrä ja järjestämättömien saamisten määrä pysyivät edelleen alhaisella tasolla.

– Meillä oli viime vuonna ainoastaan neljä tuhatta euroa luottotappioita, kertoo Sarhemaa. 

OP JÄrvi-Häme on lahjoittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana yli miljoona euroa toimialueensa elinvoimaisuutta ja kehittämistä tukeviin hankkeisiin. Viime vuonna se lahjoitti yhteensä 200 000 euroa josta 100 000 euroa Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT:lle uuden kauppatieteiden kandidaatti-maisteri -ohjelman käynnistämiseen Lahdessa. 

Pankin edustajisto päätti maaliskuisessa kokouksessaan, että pankki lahjoittaa myös tänä vuonna 100 000 euroa. Lahjoitusta voivat hakea kaikki pankin toimialueella toimivat yleishyödylliset yhdistykset. Lahjoitus on tarkoitettu pysyvään investointiin ja tavoitteena on tukea sellaisia hankkeita, jotka tuovat iloa mahdollisimman laajalle joukolle. Hakuaika on parhaillaan käynnissä. 

KategoriatAjankohtaistaTilaajilleUutisetYritykset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.