Lappi ja sen luonto kiehtoo ja houkuttelee. Aloin jo nuorena kulkea vaelluksilla Pohjois-Lapissa, missä ainoat oikeat Suomen säästyneet erämaat ovat. Lapin vetovoima oli niin suurta, että myöhemmin muutin sinne. Asuin yli seitsemän vuotta pohjoisessa.
Sittemmin elämä toi minut takaisin etelään ja olen tyytynyt vain Lapin vaelluksiin vuosittan.
Asuessani Utsjoella ja Inarin Angelissa Pohjois-Lapin olosuhteet tulivat tutuiksi. Kun Lapin luonto oli ympärillä joka päivä, niin sitä oppi ymmärtämään ja kunnioittamaan.
Olin päivittäin tunturissa, sillä Utsjoen kapean laakson ympärillä tunturiylängöt kattavat lähes kaiken muun alueen.
Jos en ollut vaelluksella, niin tein päivä- tai viikonloppureissuja. Talvisin nuo päiväretket olivat yleensä 10-40 kilometriä pitkiä.
Huonot kelit pyrin päiväretkillä välttämään, mutta aika harvoin niitä edes oli. Kovia pakkasia oli usein, ja kaamosaikana lyhyt, vain muutaman tunnin kestävä valoisan hämärä aika aiheutti omat rajoituksensa.
Kerran tein kahdeksan päivän mittaisen hiihtovaelluksen Paistunturin erämaa-alueelle. Lunta oli vähän, mutta hiihtäminen metsäsuksilla onnistui, tunturissahan lumi kantaa tuulen vaikutuksesta lähes aina.
Kuljin kaamoksessa rauhallisesti, valoisan ajan hyödyntäen, välillä tähtien ja revontulten valossa hiihtäen. Reissulle kertyi matkaa hieman yli sata kilometriä.
Sää oli suurimman osan vaellusta selkeä, pakkanen vaihteli -10 ja -35 välillä. Tyyniäkin hetkiä oli, mutta suuren osan aikaa tuuli ja välillä se äityi kovaksikin.
Yövyin autiotuvissa ja kammeissa, hätätilannetta varten toki myös sään kestävä vaellusteltta oli mukana. Kerran oli lähellä, että olisin siinä joutunutkin yöpymään.
Millaisia tilanteita kirjoittaja on Lapin vaelluksillaan kohdannut? Lue artikkeli kokonaisuudessaan viikon 5 Kuhmoisten Sanomista. Voit tilata näköislehden täältä.
