Pihlajakoskella jatketaan ensi kesänä hyväksi havaitulla elokuvateemalla. Kylän päätapahtuma on heinäkuun alussa järjestettävä kaksipäiväinen Leffoja ja laivoja -tapahtuma.
– Pekot on nähty ja juhlittu, mutta elokuvabrändiä ei haudata. Leffoja näytetään – uskallan väittää – Kuhmoisten hienoimmassa 43-paikkaisessa elokuvateatterissa, Pihlajakosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Koponen lupailee.
Yhteistyö Timo Koivusalon ja Artista Filmin kanssa jatkuu ja tulevana kesänä nähdään paitsi joku Pekko-elokuva myös muita Koivusalon ohjauksia.
Leffojen lisäksi pihlajakoskelaisia hemmotellaan laivoilla, jotka ovat toinen kylän historian kantavista teemoista. Koponen kertoo käyneensä keskustelua erilaisten laivaseurojen kanssa ja toiveissa olisi saada Pihlajakosken satamaan tapahtuman ajaksi esille näyttävimpiä Päijänteen laivoja. Suunnitelmat ovat kuitenkin vielä alussa.
– Päälaituri olisi varattava isoille laivoille, jolloin pitää käydä rantojen omistajat läpi ja saada sieltä lisää laiturikapasiteettia, Koponen pohtii.
Pihlajakoskella on pöhinä päällä. Kahvilayrittäjä on valittu ja satamaa kehitetään pienin askelin. Lue juttu kokonaisuudessaan viikon 5 Kuhmoisten Sanomista. Voit tilata näköislehden täältä.






