Vanhempien ei tarvitse olla ”massikeisareita” ja jättää jälkipolville kymmenien tuhansien eurojen perintöjä. Talousvalmentajien Ronja Romsin sekä Helena Rostedtin viesti vanhemmille on toisenlainen:
– Tärkeintä on opettaa rahataitoja ja taloudellista itsevarmuutta. Pitää uskaltaa puhua rahasta ja hallita sitä, Roms sanoo.
Roms ja Rostedt puhuivat Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukiolaisille viime viikon perjantaina. Yli kaksituntisen ”ränttäyksen” (paasauksen) sisältö koostui budjetoinnista, säästämisestä, taloudellisen puskurin rakentamisesta sekä sijoittamisesta.
Romsin mukaan Pisa-tutkimus on osoittanut, että sosioekonominen tausta periytyy.
– Eikä meidän koulumaailmamme pysty sitä korjaamaan, vaikka se opetusministeriön tavoite onkin. Talouspuhe on opetussuunnitelmassa, mutta sen käsittely on aika opettajakohtaista, Roms sanoo.
Nykynuoria kasvattavilla vanhemmilla on Romsin mukaan paljon huonoja rahauskomuksia. Heille 1990-luvun lama on tuttu ja he muistavat Nokian romahtamisen.
– Heillä on pelkoja, huolta ja aukkoja tiedoissa. Silloin on ymmärrettävää, että jos nuori haluaa alkaa sijoittamaan, niin vastaus on ”ei ikinä”. Rahavalmentajana kannustaisin vanhempiakin kuitenkin tutustumaan aiheeseen ja nuorten kiinnostuksen kautta oppimaan uutta.
Romsin mukaan monet nuoret ovat kiinnostuneita sijoittamisesta, mutta alaikäinen ei voi yksin perustaa arvo-osuus- tai osakesäästötiliä, eikä sijoittaa edes omia rahojaan.
Millaisia vinkkejä Ronja Roms antoi nuorille omien raha-asioiden haltuun saamiseksi? Lue koko juttu viikon 15 Kuhmoisten Sanomista. Voit tilata tai ostaa näköislehden täältä.






