TEKSTI MIKKO SEES
AJATUS YHTEISEN kokoontumispaikan rakentamisesta virisi Kuhmoisten Työväenyhdistyksessä jo vuonna 1917. Seuraavana vuonna puhjennut sisällissota keskeytti suunnitelmat, mutta hanke otettiin uudelleen esille tammikuussa 1919.
Saman vuoden lokakuussa Työväenyhdistys osti naapuritalosta erotetun tontin nimelliseen sadan markan hintaan. Perimätiedon mukaan talolliset eivät uskoneet, että tontille koskaan kohoaisi rakennusta. Toisin kävi, sillä työväentalo valmistui vuonna 1923.
Valtava voimainponnistus saatiin valmiiksi keräysten, lahjoitusten, lainojen ja talkootyön avulla. Hirret saatiin lahjoituksena ja kivijalan rakensi Mikko Salminen.
Talon piirustukset laati itseoppinut puuseppä Aleksanteri Heino, jonka veli August Järvinen toimi 1920-luvulla Kuhmoisten kuntapolitiikassa sosiaalidemokraattien riveissä. Heino piti verstastaan työväentalon naapurissa ja teki itse ikkunatyöt.
Hän oli suunnitellut taloon näyttävän tornin, johon kaavailtiin näköalakahvilaa. Valitettavasti työväenyhdistys velkaantui rakennuksen huoltotarpeiden takia 1930-luvulla. Sadevesi lahotti näkötornin, joten se oli pakko purkaa ennen talvisotaa. Samoihin aikoihin alkuperäinen pärekatto vaihdettiin huopakattoon. Nykyinen peltikatto toteutettiin Kotiseutuliiton avustuksen turvin 1980-luvun lopulla.
ON HUOMATTAVAA, että kansalaissodan aikana Hans Kalmin johtamat “Kuhmoisten Pirut” olivat pitäneet esikuntaansa Kuhmoisissa. Siihen nähden punaisiin, varsinkin sosiaalidemokraatteihin, suhtauduttiin sangen maltillisesti. Paikalliset valkoiset arvostivat myös paikallisia punaisia toimijoita, joiden asema paikkakunnalla ei sanottavasti heikentynyt hävityn sodan myötä.
– Voi sanoa, että kansalaissodan päättymisen jälkeen siihen nähden, kuinka pian olosuhteet normalisoituivat ja vaarallisiksikin katsotut henkilöt nauttivat täyttä kansalaisluottamusta, Kuhmoinen on ollut poikkeuksellinen paikkakunta, kertoo Heli Hagman. Hänen isänsä oli työväentalon ensimmäisen talonmiespariskunnan, Kaarlo (1888-1950) ja Edla (1894-1976) Pohjanvirran, kasvattilapsi.
– Kaarlo oli ammatiltaan maalari ja hirveän rauhantahtoinen mies. Kansalaissodan aikana työväenyhdistyksen sihteerin homma oli kompromettoiva toimi. Niinpä hän oli joutunut Närpiön vankileirille. Myöhemmin selvisi, että syytökset miesten rintaman takaiseen aseelliseen joukkoon värväämisestä olivat perättömiä. Kalle pääsi kotiin vuonna 1919, ja hänestä tuli Kuhmoisissa kunnanvaltuutettu jo vuonna 1923, Hagman kertoo.
Hagmanilla ei ole tietoa siitä, missä Pohjanvirran pariskunta asui ennen kuin heistä tuli vasta rakennetun työväentalon talonmiehiä. Kaarlo hoiti talotekniikkaa, möi lippuja iltamiin ja toimi järjestysmiehenä – toisinaan myös suojeluskuntatalon iltamissa. Lisäksi viulua soittava mies otti kontolleen musiikkipuolen ja maalasi näyttämön kulissit.
– Kun työväentalolla järjestettiin näytelmiä, hänen piti osallistua niihinkin. Toimenkuva oli todella kokonaisvaltainen. Vaimon tehtäviin kuului leipoa ja hoitaa kanttiinia tiskeineen ja siivouksineen, Hagman kuvailee.
Arki pienessä asunnossa alkoi kuitenkin ajan myötä tuntua raskaalta. Pariskunta katseli pellon ylitse kohti Kurjenkalliota. Mäen juurella sijaitsi pieni mäkitupa, jossa asui vanha mummo. Hänen kanssaan päästiin kaupoista sopimukseen: Pohjanvirrat laajensivat kymmenen tuhannen markan pankkilainan turvin taloa länteen päin ja mummo sai jäädä vanhaan päätyyn syytingille elämänsä loppuun asti.
Laajennus valmistui vuonna 1926, jolloin Pohjanvirrat muuttivat työväentalolta uuteen kotiinsa. He jatkoivat toimintaansa työväenyhdistyksessä kuten ennenkin. Talonmiehinä ehti toimia useampi toinenkin pariskunta aina 1980-luvulle asti. Työväenyhdistyksen vapaaehtoisen Risto Vatajan mukaan viimeiset talonmiehet olivat Edvin Toivonen ja Lyyli Ingberg.
Työväentalon ensimmäisinä vuosikymmeninä näytelmiä ja tansseja järjestettiin todella usein. Tapahtumia järjestettiin sekä viikolla että viikonloppuisin myös suojeluskuntatalolla. Kuhmoisten väkiluku oli 1950-luvun huippuvuosina lähes 8000 henkeä, joten kysyntää tapahtumille riitti.
Naapuri Heikki Nuuttila kertoo, että Nuuttilan talon aittojen perustuksiin vietiin tanssien aikaan viinapulloja piiloon. Sieltä käytiin pihan poikki naukkailemassa. Pulloja on löytynyt myös työväentalon tontin laitamilta siivoustalkoiden yhteydessä.
Talon ulkopinta oli alun perin hirsinen. Se laudoitettiin 1950-luvulla ja sitä on sittemmin maalattu valkoisen eri sävyin vuosikymmenten saatossa.
– Viimeisimmät suuret remontit täällä on tehty 2000-luvun alkupuolella. Talo oli silloin pitkään tyhjillään, mutta toiminta lähti uudestaan käyntiin taidenäyttelyni myötä vuonna 2012, kertoo työväenyhdistyksen vapaaehtoinen Anna Juurikka.
Talo on kirkonkylän vanhin rakennus, joka on yhä alkuperäisen omistajatahon hallussa. Työväenyhdistyksen vapaaehtoiset ovat ylläpitäneet taloa yhteistyössä Kotiseutuliiton ja Kuhmoisten kunnan kanssa. Talkoissa on löytynyt vanhoja tapetteja, ohjelmalehtisiä, vaaliesitteitä ja sosiaalidemokraattien julkaisuja.
– Minusta tuli työväenyhdistyksen puheenjohtaja vuonna 2014. Pihaa on talkoovoimin ehostettu, talo on maalattu, portaat tehty ja sähköjä uusittu. Tänne tuli myös uusi vessa. Ikkunaremontti on vielä hieman kesken, luettelee Ulla Salmi.
Työväentaloa on kulujen kattamiseksi toisinaan vuokrattu yksityistapahtumiin ja kurssitoimintaa varten. Talviaikaan se on kylmillään, mutta ravintolapäivästä on keväisin tullut suosittu.
Nykyisin työväentalo täyttyy kesällä paikkakunnan suurimman kirpputoritapahtuman puitteissa. Suurkirppis on avoinna joka päivä kesäkuun alusta heinäkuun toisen viikon sunnuntaihin asti.
