Kuhmoislaiset saavat tänä kesänä vieraakseen jo toista vuotta peräkkäin näyttelijä-laulaja Konsta Hietasen, joka esiintyy Sahanrannassa kesäkuussa.
Vaikka Hietanen on soittanut ja laulanut jo pienestä asti, jäi ura viihteen parissa odottamaan Hietasen omistaessa elämäänsä jalkapallolle. Vasta kun peliura päättyi Hietasen ollessa 29-vuotias, alkoi tie musiikin saralla saada uutta tuulta purjeisiinsa.
Tenavatähti-kilpailun 10-vuotiaana voittanut Hietanen oli jo ehtinyt keikkailla ja tehdä musiikkia ennen jalkapalloilijan uraansa, mutta vasta urheilun väistyessä tieltä hän alkoi myös kirjoittaa ja säveltää omia kappaleita.
– Se oli aluksi englannin kielistä rokkia. Päädyin kuitenkin siihen, että Suomessa kuunnellaan enemmän suomenkielistä musiikkia. Lisäksi koin, että pystyn kirjoittamaan hienompia tekstejä kielellä, jonka parhaiten tunnen, Hietanen kertoo.
Mikäli lapsitähden vuonna 1994 julkaisemaa Kone-albumia ei lasketa, on Hietasen ensimmäinen soo-
loalbumi viime vuonna julkaistu Jälki, jonka levytyssopimus syntyi Hietasen voitettua Tähdet, tähdet -kilpailun vuonna 2020.
Levyn viivästymiseen vaikutti muun muassa korona, sekä se että Hietanen halusi itse kirjoittaa albumin tekstit. Sanoitusten lisäksi Hietanen vastaa itse myös levyn sävellyksistä yhdessä Aki Sihvosen sekä Santtu Väänäsen kanssa.
Hietasen mukaan hänen oma musiikkimakunsa heijastuu jonkin verran myös sen parissa työskentelyyn. Hän mainitsee suosikeikseen sekä Musen että Imagine Dragonsin, joiden luomaa tunnelmaa löytyy myös Jälki-albumilta.
Vaikka levytyssopimusta pidetään usein merkittävänä saavutuksena, ei levy-yhtiön listoille pääseminen Hietasen mukaan tarkoita aina pelkkää onnea ja autuutta. Varsinkin radioiden soittolistoille on vaikeaa päästä, ja mikäli sitä kautta ei tule rahaa, voivat levy-yhtiöidenkin budjetit artistien kohdalla olla melko pieniä.
– Musiikkipuolella tosi moni asia on hankalaa. Levymyyntiansiota ei enää tule läheskään samalla tavalla suoratoistojen myötä. Ei artistille, ei levy-yhtiölle, eikä biisin kirjoittajalle, Hietanen toteaa.

Tällä hetkellä Hietanen työstääkin toista albumiaan omassa studiossa itse perustamallaan levy-yhtiöllä.
– Musiikki ja näytteleminen ovat aloja, joilla on mennyt Suomessa koronan jälkeen niin surkeasti, että täytyy tehdä paljon itse, jos haluaa että tästä tulee kestävä ammatti.
Kaiken kaikkiaan Hietanen kertoo haaveilevansa nykyään lähinnä siitä, että jokainen biisi ja albumi olisi entistä parempi, ja että hänen musiikkinsa tavoittaisi mahdollisimman monia.
– Olin ehkä joskus sellainen menestyksen nälkäinen artisti, mutta sitten tajusin, että on tärkeämpää saada tehdä biisejä omilla ehdoilla.
Kesästä 2024 on Hietasen omalla mittapuulla tulossa melko rauhallinen. Vaikka keikkoja on melkein joka viikko, mahtuu väliin myös sopivasti vapaapäiviä.
Kaiken kaikkiaan Hietasen repertuaariin mahtuu niin isoja salikonsertteja kuin yksin vedettyjä esityksiä vanhainkodeissa. Tänä kesänä luvassa on kuitenkin enimmäkseen mies ja kitara -tyyppisiä yksityiskeikkoja.
– Enemmän olen pienissä paikoissa esiintynyt, ja tuntuu, että olen ihmisten lähellä ollessa parhaimmillani, Hietanen sanoo.
Vaikka Jälki-albumi ei ole juurikaan soinut radiossa, kertoo Hietanen olevansa ilahtunut siitä, kuinka moni on löytänyt tiensä hänen keikoilleen. Erityisesti Kuhmoisissa viime kesänä vallinnut keikkatunnelma on jäänyt mieleen.
– Sahanranta oli todella täynnä koko paikka, ja meininki oli suorastaan huumaava. Me bändin kanssa muistelemme sitä tosi isolla lämmöllä.
Juttu on julkaistu viikolla 23 julkaistussa kesälehdessä. Lehti on maksutta luettavissa Lehtiluukussa.





