TEKSTI KATJA SIRVIÖ
Jalkapallokesä on ollut Kuhmoisissa vilkas. Nuorista, alle 16-vuotiaista pelaajista koostuva Kuhmoisten Kollit on osallistunut kolmeen turnaukseen kesän aikana. Aikuisten pelaajien KuhU on osallistunut neljään turnaukseen ja yksi on vielä edessä.
Kolleja luotsaava Ihor Lakhtionov kertoo nuorisojoukkueen osoittaneen iästään huolimatta kesän ajan kypsää peliä ja kovaa luonnetta. Elokuussa Kollit otti näyttävän voiton ikätovereiden turnauksessa Arrakoskella voittamalla kaikki alkulohkonsa ottelut ja murskaamalla finaalissa turnauksen isäntäjoukkueen Arrakosken lukemin 6-0.
– Joukkue ottaa rohkeasti haasteita vastaan myös aikuisten tasolla. Kesäkuussa pojat osallistuivat Kuhmoisten kyläturnaukseen ja syyskuussa arvostettuun Palokka Cupiin Jyväskylässä, Lakhtionov kertoo.

Jyväskylässä Kollit nousivat sensaatioksi voittamalla alkulohkossa kaksi ottelua ja häviämällä yhden. Finaalissa vastassa oli sama joukkue, joka Kollit oli alkulohkossa kaatanut.
– Pojat lähtivät ratkaisuotteluun revanssinhaluisina ja voitontahtoisina. Varsinainen peliaika päättyi tasan 2-2 ja voittaja ratkaistiin rangaistuspotkukilpailussa. Onni oli vastustajan puolella ja nuoret kuhmoislaiset saivat hopeaa, Lakhtionov kertaa.
Kollit ovat harjoitelleet urheilukentällä kahdesta kolmeen kertaa viikossa. Harjoitukset jatkuvat läpi talven yhtenäiskoulun liikuntasalissa.
– Harjoituksiin osallistuvien määrä vaihtelee sään ja poikien kiireen mukaan. Kesällä treeneissä käy keskimäärin kymmenestä viiteentoista pelaajaa, Lakhtionov sanoo.

Lakhtionovin mukaan sekä nuoret Kollit että aikuisten joukkue KuhU ovat ottaneet suuren askeleen eteen päin – tekemällä luonnollisesti valtavan paljon töitä.
– Olen niin ylpeä kaikista. Joukkueet jatkavat oman historiansa kirjoittamista ja harjoittelu ensi kesän turnauksiin on jo käynnissä, Lakhtionov kertoo ja lähettää kiitoksensa kunnalle mahdollisuudesta osallistua turnauksiin sekä niihin järjestetyistä kyydeistä.






