TEKSTI MIKKO SEES
NYKYISIN ORIVETEEN kuuluvalla Eräjärvellä syntyi Koppalan rusthollin Pärnäniemen torpassa 18. heinäkuuta 1740 aikansa kenties merkittävin kirkonrakentaja. Pienet ympyrät jäivät taakse, kun parikymppinen Pärnän Matti lähti Turkuun ja päätyi lounaissuomalaisen kirkkotyypin kehittäjän Antti Piimäsen oppiin. Matti otti Turussa sukunimekseen Åkerblom.
Kirkonrakentajamestari saattoi olla Åkerblomille entuudestaan tuttu, sillä Piimänen oli syntyisin Längelmäeltä. Kirvesmiehen ammattiin ei ollut asiaa tuosta vain, sillä ensimmäiset viisi vuotta kuluivat oppipoikana ja toiset viisi vuotta kisällinä.
Åkerblomin viimeisiä harjoitustöitä edustaa Kemiönsaaren komea Angelniemen puukirkko. Hän suoritti mestarinäytteensä vuonna 1773 suunnittelemalla ja rakentamalla Halikon keskiaikaiseen kivikirkkoon uuden, järjestyksessään kolmannen kellotapulin.
PALUU HÄMEESEEN koitti vihdoin 35-vuotiaana. Åkerblom ryhtyi rakentamaan kirkkoja kotiseudullaan ja eteni Hämeen lääninrakennusmestariksi. Hänen varhaiset työnsä edustivat Piimäsen opettamaa lounaissuomalaista kirkkotyyliä, mutta myöhemmin siihen yhdistyi vaikutteita pohjalaisesta ristikirkosta. Kirkkojen koruton tyyli on vuosisataisen puurakennusperinteen jatkumoa.
Ennen Padasjoen kappeliseurakuntana toimineeseen Kuhmoisiin saapumistaan Åkerblom ehti johtaa rakennustöitä useissa merkittävissä kohteissa. Hän aloitti rakentamalla Korpilahden kirkon ja Ruoveden Sofia Magdalenan kirkon, joista siirtyi lähemmäs kotiseutuaan. Vuonna 1779 valmistunut Kuoreveden kirkko tunnetaan nykyisin myös taiteilija Venny Soldan-Brofeldtin maalauksesta Enkeli vie sielua Jumalan luo.
Åkerblomin hienoimpiin töihin lukeutuu Keuruun Pihlajaveden erämaakirkko, joka rakennettiin vuosina 1780-82. Sen jälkeen hän rakensi kirkon Kuruun sekä Orivedelle ja Kuhmalahdelle ajan tyylin mukaisesti sipulikupoliset kellotapulit.
KUHMOISISSA KERROTAAN olleen kirkko jo 1500-luvulla. Toinen kirkko valmistui nykyisen sankarihautausmaan paikalle vuonna 1682. Vain 300 kävijälle suunniteltu kirkko kävi laajennuksenkin jälkeen pieneksi, joten Kuhmoisissa virisi ajatus uuden rakentamisesta viereiselle mäelle.
Kuninkaan antaman asetuksen mukaisesti uudet kirkot oli rakennettava kivestä, mutta Kuhmoisiin heltisi lupa puukirkon rakentamiseen, koska tuomiokapitulin todistuksen mukaan pitäjässä elettiin suuressa köyhyydessä varsinkin juuri sattuneen katovuoden vuoksi.
Rakennusmestariksi valittiin jo mainetta niittänyt Åkerblom, joka aloitti kirkon rakentamisen syksyllä 1784 saatuaan piirustukset valmiiksi kesän aikana Nuuttilan talossa. Hirret ja muut tarveaineet tuotiin paikalle manttaalin mukaan, ja torpparien tehtäväksi jäi hankkia laudat, paanut ja terva. Ikkunalasit hankittiin Someron lasitehtaalta ja naulat Pernajan Forsbyn naulatehtaalta.
ALUN PERIN oli tarkoitus, että vanha kirkko säilyisi paikallaan, jotta sen lattian alle voitaisiin haudata seurakuntalaisia. Forsbystä ostetut naulat kuitenkin loppuivat kesken, joten naulatarpeita oli haalittava purkamalla vanha kirkko tyystin.
Uuden kirkon lattian alle päätettiin olla hautaamatta ketään, ja vanha kirkkotarha otettiin käyttöön hautausmaaksi, kunnes se jäi tarkoitukseen liian pieneksi.
Uuden kirkon rakennustyöläisiksi velvoitettiin pitäjän omasta miesväestä kukin jousi eli ripillä käynyt seurakuntalainen. Työt aloitettiin aamuisin aina rukouksella.
Kansantarinoiden mukaan Åkerblom pakotti ruoskan avulla miehiä kantamaan hirsiä mäelle. Työ ei ollut suosittua, joten jokaisesta laiminlyödystä työpäivästä koitui kahdeksan killinkiä sakkoa.
Töitä valvoi ilmeisesti mm. Puukkoisten Haljalasta kotoisin ollut Mäkelä-niminen mies, josta kerrotaan Fabian Lindénin tallentamassa kansanrunossa:
Mäkelä se astui ja aatteli
ja Päijälän raittia asteli,
kysyi joka talon portilla:
Onko täällä miehiä kotona?
Vastas’ siihen se Rekolan muor’:
On täällä vaari kuin munankuor’,
joka huomenna tulla lupasi –
vaan veti sanansa takasin.
Edelleen tarinan mukaan kirkon valmistuttua rakennusmestarin tuli käydä kolmena yönä maanittelemassa vanhan kirkon haltiaa uuteen. Ei se ensin tahtonut lähteä, mutta kolmantena yönä vanha harmaa äijä tepasteli kirja kainalossaan rakennusmestarin perässä uuteen kirkkoon.
TYÖ VALMISTUI ajalle tyypillisesti varsin nopeasti, vain vuodessa. Kuhmoisten puinen ristikirkko vihittiin käyttöön Mikonpäivänä 1786 ja nimettiin valmistumisaikansa hallitsijan mukaan Kustaa III:n kirkoksi. Siitä tuli varsin suuri, sillä tilaa on jopa 800 kirkkovieraalle.
Åkerblomin suunnittelemaan kirkkoon on tullut myöhemmin näkyviä muutoksia, sillä esimerkiksi nykyinen klassisempi ulkovuoraus kulmapilastereineen on vuodelta 1828.
Kirkon sisätilat ovat pitkälti 1930-luvulta. Autenttisempaa 1700-luvun tyyliä voi ihastella Petäjäveden vanhassa kirkossa, joka on yksi Suomen kahdeksasta Unescon maailmanperintökohteesta. Kuhmoisten kirkon sisällä on luultavasti ollut vielä 1800-luvun vaihteessa samankaltainen tunnelma.
Kellotapulin rakensi Åkerblomin sisarenpoika, ruoveteläinen Matti Åkergren,vuonna 1786. Sekään ei ole täysin alkuperäinen, sillä ajalle tyypillinen sipulikupoli on myöhemmin korvattu kahdeksankulmaisella kartiolla ja ulkovuoraus empire-tyylillä. Åkergrenin ja Åkerblomin yhteistyö jatkui myöhemmin Nurmijärven kirkonkylässä, jonka kirkko ja kellotapuli ovat kaksikon käsialaa.
ÅKERBLOMIN VIIMEINEN suuri hanke oli Tyrvännön kirkko (1799-1800). Tampereen keskustorillekin hän teki kirkon piirustukset, mutta nuoren kaupungin keräämät varat eivät riittäneet kustannuksiin.
Hän jatkoi korjaustöitä 1800-luvun alkuvuosiin asti muun muassa Tampereen Messukylän vanhassa kirkossa, kunnes vanhuuden päivät – jotka niinä aikoina koittivat jo hieman yli 60-vuotiaana – rauhoittivat tahtia perhe-elämän lisäksi.
Vielä vuonna 1802 Åkerblom osallistui Vesilahden kirkon suunnitteluun ja laati 1807 Eräjärven uuden kirkon ja kellotapulin piirustukset. Suomen sota kuitenkin viivästytti hanketta, jonka lopulta toteutti hänen sisarenpoikansa Åkergren.
Åkerblom oli kahdesti naimisissa. Hän solmi toisen avioliiton vielä 66-vuotiaana ja sai pojan nimeltä Eric Johan, joka kuitenkin menehtyi 6-vuotiaana vuonna 1813. Åkerblom itse kuoli vaiherikkaan elämän päätteeksi 78-vuotiaana Oriveden Vehkalahdella 10. kesäkuuta 1819.
Kuhmoisten kirkko täyttää 240 vuotta mikkelinpäivänä 4. lokakuuta. Merkkipäivänä kirkossa vietetään juhlamessu.
LÄHTEITÄ:
Hollolan seurakunta
Klemetti, Heikki: Suomalaisia kirkonrakentajia 1600- ja 1700-luvuilla. WSOY, 1927.
Linden, Fabian: Keräelmiä Kuhmoisten pitäjän historiasta. Tekijä, 1925.
Ranta-Puska, Kaija: Hämeen kirkonrakentajien sukua. Tampereen seudun sukututkimusseura ry, julk. verkossa 1.2.2026 [Hämeen kirkonrakentajien sukua | tamsuku.fi]
Suvanto, Seppo: Kuhmoisten historia. Kuhmoisten kunta ja seurakunta, 1965.
