Pirjo Silen on kerännyt partiolaisten adventtikalentereita 1970-luvulta alkaen – eli siitä lähtien, kun hänen omat lapsensa ovat partiotoiminnan aloittaneet. Kauniisti piirretyistä kalentereista on tullut Silenille niin vahva perinne, että se käydään Kuhmoisissakin Korpikololta ostamassa, vaikka lapset ja lapsenlapsetkin ovat jo isoja.
– Joulun odotus ja valmistelut alkavat kalenterin hankinnasta. Kalenteri saa olla omalla paikallaan esillä loppiaiseen asti, Silen kertoo.
Silen ei enää vuosiin ole aukonut kalenterin luukkuja. Se saa olla omassa muovitaskussaan pakettikorttien kanssa.
– Alkuun tietysti luukut avattiin, ja ne piti sitten joulun jälkeen painella takaisin kiinni.
Koskematon kalenteri saa olla esillä talon paraatipaikalla loppiaiseen asti.
– En raaski heittää mitään pois, joulukortitkin olen säästänyt. Tämä pino alkaa siitä vuodesta, kun muutimme Kuhmoisiin, eli vuodesta 2004. Sitä aikaisemmat ovat jossain tuolla vintillä, Silen kertoo pöydälle keräämistään kalentereista.
Silen muistelee partiolaisten adventtikalenterien olleen aiemmin kooltaan pienempiä, mutta kuvitus on aina ollut piirretty – aivan kuin postikorteissa. Aihe on aina ollut melko satumainen ja tontut ovat olleet enkeleitä suuremmassa roolissa. Piirtäjinä on nähty aikansa tunnetuimpia kuvittajia Ulla von Wendtistä Virpi Pekkalaan ja Timo Kästämään.
– Vuoden 2006 kuvasta yllätyin, sillä se eroaa selvästi muista, Silen sanoo.
Riikka Juovosen piirtämässä kalenterissa kolme karhua ihastelee joulukuusta.
Partiolaisille adventtikalenterin myynti on vuoden tärkein varainhankinnan kampanja. Tuotto käytetään kokonaisuudessaan partiotoiminnan hyväksi ja siitä 74 prosenttia ohjataan paikallisyhdistykselle.
2020-luvulla kalentereiden ohessa alkoi ilmestyä jatko-osina julkaistava joulutarina.
Juttu on julkaistu viikon 48 Kuhmoisten Sanomissa. Näköislehden irtonumeron voit ostaa Lehtiluukusta.



