Harjunsalmen kyläyhdistyksen vuosia kestänyt urakka sai kruununsa lauantaina, kun yhdistys vietti kyläkirjansa Peltolankylästä Harjunsalmeksi julkistustilaisuutta. Yli 400-sivuisen kyläkirjan on kirjoittanut FT ja tietokirjailija Sirkka-Liisa Ranta.
– Kirja ei ole historiikki, vaan kyläkirja. Tiedon, tarinoiden ja kuvien kautta luotua ajan kuvaa. Lopputuloksesta haluttiinkin viihdyttävä ja elävä, Margit Ylänen ja Aila Nuppula kertovat.
Sekä Ylänen että Nuppula kuuluvat kyläyhdistyksen kulttuurityöryhmään, joka kirjan on koonnut.
Harjunsalmi oli ”aikojen alussa melkoinen umpiperä”. Vanha Nelostie, nykyinen Valtatie 24 rakennettiin vasta 1950-luvulla. Sitä ennen Harjunsalmelle kuljettiin Puukkoisten kautta. Ahkerimmat kulkivat jalkapatikassa kirkonkylälle tansseihin ja yöllä takaisin.

– Koulumatka oli neljä kilometriä, eikä tietä siihen aikaan ollut. Sulan maan aikaan jo ekaluokkalaiset kulkivat osan matkasta veneellä, Nuppula kertoo ja jatkaa muistelemalla, minkälaisia päähänpistoja lapsille vesillä tulikaan.
Vastaavanlaisia kertomuksia erilaisista sattumuksista ja kylän persoonista saa lukea läpi kirjan.
Miten kirja sai alkunsa, millaista työtä sen kasaaminen oli ja mitä kävi jämsänkoskelaiselle äidille, joka käveli metsien läpi Säkksmäkeen maitoa leukkuunsa pyytämään? Koko juttu on luettavissa viikon 30 Kuhmoisten Sanomista. Näköislehden voit tilata ja ostaa täältä.
Be the first to comment on "Harjunsalmella ei tehty historiikkia, vaan ajan kuva"