Lapsi kiipeää rohkeasti ison kiven päälle ja sanoo 3-vuotiaan itsevarmalla äänellä, ettei hän tarvitse apua. Hän tähyilee kiveltä maisemia ja on iloinen, kun selvisi kiven päälle ihan itse. Kun hän laskeutuu alas, hän sanoo, että ole mummu lähellä, saatan tarvita apua. Laskeutuminen onnistui, mutta apukin olisi ollut lähellä.
Jäin miettimään avun pyytämistä. Mielellämme koitamme selvitä tehtävistämme ja eteen tulevista asioista itse. Avun pyytäminen ole aina helppoa, vaikka kaikki tarvitsemme väliin toisen neuvoja, tukea ja konkreettista apua. Tuntuu hyvältä, kun voi olla avuksi toiselle ja itse olen ollut kiitollinen toisen antamasta avusta. Elämä helpottuu, kun voimme jakaa asioitamme ja olemme apuna toisillemme.
Raamatussa sanotaan, että apu tulee meille Herralta. Jumala on lähellämme joka hetki auttamassa ja varjelemassa. Silloin kun elämä koettelee ja joudumme odottamaan jonkun vaikean asian selviämistä ja helpottumista niin mieleen voi tulla, että auttaako Jumala oikeasti?
Jumalan apu ei kuitenkaan tapahdu omien suunnitelmieni ja ajatusteni mukaan. Joskus mitään konkreettista asiaa ei välttämättä tapahdu, mutta Jumalan apua on sekin, että Hän on luvannut olla kanssamme. Ja toisinaan taas voi huomata selkeästi, kuinka Jumala auttaa ja asiat järjestyvät.
Jumalan apu on läsnä elämän pienissä ja kaikkein isoimmissa ja vaikeimmissa asioissa ja tilanteissa. Hän on apunamme silloinkin, kun kuormat tuntuvat painavilta eikä helpotusta tunnu tulevan, ja samoin Hän on apunamme silloin, kun asiat sujuvat. Jumalan antama apu toteutuu monin eri tavoin, ja usein se voi tulla toisen ihmisen kautta.
Elämämme erilaisten asioiden keskellä voimme tänäänkin ajatella pienen lapsen lailla, että ole Jumala lähellä, saatan tarvita apua. Ja apu on lähellä!
Tarja Vesikallio
