Kävimme aikoinaan USA:ssa Halloweenin aikaan. Kynnyksillä irvistelevät kurpitsalyhdyt näyttivät kyllä hauskoilta pimeässä illassa, mutta eipä ollut ilo kesken grillijuhlien huomata penkin alla verinen ihmiskäsi. Onneksi se osoittautui muoviseksi. Halloweenin rekvisiittaa ovatkin kuolemaan liittyvät symbolit: pääkallot, katkenneet raajat, viikatemies ja sen sellaiset.
Kuolema on viihteessä suosittu aihe. Shakespearekin teki sillä rahaa. Hänen näytelmissään lähes kaikki päähenkilöt kuolevat: ”Hamletissa” hänen isänsä, morsiamensa, äitinsä, setänsä, morsiamen veli ja lopuksi Hamlet itse. Jo muinaisessa Roomassa viihdytettiin kansaa livenä: gladiaattorit tappoivat toisiaan ja leijonat kristittyjä.
”Pitää olla murhia, mieluummin monta murhaa”, totesi eräs koulupoika kysyttäessä, minkälaisia kirjoja hän mieluiten lukee. Aikuisillekin rikossarjat ja kauhuleffat käyvät hyvin kaupaksi. Olen miettinyt, mihin ihmisen tarpeeseen kuolemaviihteen suosio perustuu. Yritetäänkö kuolema ja sen aiheuttama pelko häätää kauemmas, kun siitä tehdään viihdettä ja pilailun aihe?
Eräs motoristi kuoli ajauduttuaan kesäyönä ulos tieltä. Paikalta löytyi CD-levyn kotelo, jossa oli kappale ”Viikatemies diilaa”. Mutta viihteen keinoilla kuoleman pelottavuus ei häviä. Viikatemies ei tee diiliä kenenkään kanssa, ei suostu kenenkään kaveriksi.
Sen sijaan kuoleman voittajan ystäväksi voimme päästä. Jeesus on ainoa, joka on noussut kuolleista ja näin osoittanut voittaneensa kuoleman. Hän sanoi: ”Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.”
Kuolema on vihollisista suurin ja viimeisin, joka kuitenkin on Kristuksessa kohdannut voittajansa. Hänessä meillä on todellinen turva kuolemaa ja sen pelottavuutta vastaan.
Anita Ojala
