Haukkasalon kympillä lähes sata kuntoilijaa

Taas olivat Haukkasalon Uuraan ahkerat uurastajat löytäneet uudet reitit Haukkasalon kympille. Uuraan viides kuntokymppi keräsi huiman määrän osallistujia.

Haukkasalossa juoksi, hölkkäsi tai käveli nuoret ja vähän vanhemmatkin perinteisessä juoksukisassa viime lauantaina. Leikkimielinen kisa oli jo Haukkasalon Uuraan viides kuntokymppi. 

Juoksutapahtuma alkoi Maamme-laululla ja lipunnostolla. Urheiluseura Uuraan puheenjohtaja Lilja Järvinen kertasi reitin matkat ja merkinnät.

Joka vuosi on löytynyt uudet kymmenen- ja kuuden kilometrin lenkkeilyreitit. Tavoitteena on, että saari tulisi näin tutuksi asukkaille. 

Aamupäivän sadekuurot eivät haitanneet innokkaita osallistujia, joita ilmaantui urheilukentälle lähes sata. Juuri ennen lähtöstarttia ilma selkeni ja pilvet karkasivat kauas.

Innokkaat talkoolaiset olivat testanneet reitin ja kunnostaneet sen edellisen yön kaatosateen jäljiltä. Järjestäjät olivat nähneet paljon vaivaa, sillä reitti kiersi metsäteiden ja polkujen läpi saaren pohjois- ja eteläosien läpi.

Haukkasalon vaihteleva maasto on ihanteellinen retkeilyyn ja patikointiin. Isot korkeuserot ja
jylhät kalliot rantoineen ja lahtineen ovat suomalaista kansallismaisemaa, josta kuntoilijat nauttivat.

Nuoret pitivät juoksureittiä sopivan vaihtelevana. Vanhempi väki puolestaan tunnusti metsäpolkujen olleen sateen jälkeen satunnaisesti pehmeitä ja vetisiä. 

Haukkasalon kisassa jaetaan reilusti mitaleja. Tällä kertaa nopein miesten kymmenen kilometrin sarjassa oli Jani Immonen ajalla 46.16.

Naisten sarjan voitti Jenni Nieminen ja tyttöjen sarjan voittaja oli 12-vuotias Kaisa Nieminen ajalla 1.08.

Lasten kuuden kilometrin sarjan voittajat olivat Vilja Karila ja Vilho Nieminen. Lisäksi kaikki kuntoilijat palkittiin mitalein.

Kuntoilu ja yhteisöllinen tapahtuma jättivät hyvän mielen.

Juttu on julkaistu viikon 38 Kuhmoisten Sanomissa. Voit ostaa näköislehden irtonumeron Lehtiluukusta.

Be the first to comment on "Haukkasalon kympillä lähes sata kuntoilijaa"

Vastaa