Hirsiä, päreitä ja koulumuistoja

TEKSTI & KUVAT ARJA MÄKELÄ

Poikkijärven koulun rakennusurakka alkoi sata vuotta sitten. Siinäpä hyvä syy kokoontua, tavata vanhoja koulukavereita ja muistella kouluaikoja. Kissakulman nuorisoseura järjesti tapaamisen Kissakulman Torpalle.

Koulun toiminta loppui oppilaiden vähyyden vuoksi 59 vuotta sitten, mutta Poikkijärven koululaisia, muutama kuunteluoppilas ja pari muuten vaan uteliasta saapui paikalle yhteiseen muisteloon. Yhteensä vieraita oli kuutisenkymmentä.
Jutustelun lomassa laulaa luriteltiin pari vanhaa koululaulua. Soppaakin tarjoiltiin.

– Niihin aikoihin soppa, puuro tai velli oli usein kouluruokana, kertoi nakkikeittoa tarjoillut Kirsti Porttila, Poikkijärven koululainen hänkin.

Iloinen puheensorina täytti Torpan kouluaikoja muisteltaessa.

Seppo Unnaslahti kertoi koulun rakentamishistoriasta mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Unnaslahti on tehnyt Pekka Koivusen kanssa Poikkijärven koulusta historiikin ”Roinilasta Holmanporttiin”, josta kertoi saaneensa materiaalin luentoonsa.

– Eestä se tehty löytyy, sanoi Unnaslahti.

Unnaslahti itse on käynyt koulunsa Harmoisissa, mutta sanoo kuulleensa paljon huhupuheita Poikkijärvestä.

Suomessa astui oppivelvollisuuslaki voimaan vuonna 1921, ja silloin aloitti koulu Kissakulmalla.

– Oppivelvollisuus otettiin joidenkin keskuudessa tyytyväisenä vastaan, ja jotkut kokivat sen ikävänä pakkona, kertoi Unnaslahti.

Kissakulman Roinilasta vuokrattiin tilat koululaisille ensimmäisiksi vuosiksi, kunnes tontti uutta koulurakennusta varten järjestyi Holmanportista ja rakentaminen saatiin alulle.

– Puut kaadettiin talvella kunnan omistamasta metsästä Mustikkamaalta. Suoria ja paksuja mäntyjä tarvittiin useita satoja. Hirret veistettiin kirveellä. Kuuden tuuman hirsiä tarvittiin koulun ulkoseiniin 340 neliömetrin alalle. Nelinkertaista pärekattoa varten päreitä tehtiin 40 000 kappaletta. Punaisia tiiliä valmistettiin 14 000, luetteli Unnaslahti.

Piharakennukseen rakennettiin sauna, käymälät, aitta ja navetta. Lehmä oli osa opettajan luontaisetua.

Koulurakennus on nykyään yksityisasuntona. Talon nykyinen asukas kutsui entiset koululaiset kahville kotiinsa Torpan osuuden jälkeen.

– Tässä oli ruokajono, tässä syötiin, täällä oli alakoulun luokkahuone, tuonne jouduttiin nurkkaan. Täällä sain suuhuni moneen kertaan saippuapesun, muistelevat vieraat heille tutuksi tulleessa rakennuksessa.

Koulun olemassaolon viimeisinä vuosina keittäjä-vahtimestarina toiminut Kaija Arponen muistelee toimenkuvansa moninaisuutta.

– Piti hoitaa niin talonmiehen, siistijän kuin keittäjänkin tehtävät. Joutilaita hetkiä ei jäänyt, eivätkä työpäivät olleet koskaan samanlaisia – pitkiä kyllä. Talviaamut piti aloittaa hyvinkin aikaisin. Kaikki kulkureitit piti ehtiä avata ennen oppilaiden tuloa ilman koneita tai kolaa, lapioimalla.

– Kylminä aikoina uuneja täytyi lämmittää aamuin illoin, ja isot puulaatikot piti kantaa puita kukkuroilleen. Ja sitten tietysti ruoka oli valmistettava ja tiskit hoidettava. Hella toimi puilla ja astiat pestiin käsin. Siisteydestä pidettiin tarkoin huolta. Ennen ruokailua oli oppilaille varattava käsienpesuvesi vatiin, kertoo Arponen.

– Pienimpiä olisi välillä halunnut enemmänkin auttaa ruokailussa, mutta opettaja oli erityisen tarkka esimerkiksi siitä, että perunansa piti jokaisen kuoria itse. Viikoittain kiertävältä ruokalistalta löytyi yleensä perunaa ja ruskeaa kastiketta, perunakeittoa, puuroja sekä vellejä.

Lauantait olivat muita lyhyempiä koulupäiviä.

Oppilaat ovat jääneet Arposen mieleen mukavina ja innokkaina leikittämään hänen taaperoikäistä tytärtä.

– Tosin välillä tyttö löytyi piilotettuna milloin mistäkin keittiön kaapista, muistelee Arponen.

Keittäjä-vahtimestarin tytär Anitta Arponen asui elämänsä ensimmäiset vuodet koulun piharakennuksen asunnossa. Vaikkei hän itse ehtinyt opiskella oman pihan koulussa ennen kuin se lopetettiin, joutui hän silti oppitunneille.

– Minut nostettiin luokkahuoneen kaapin päälle, kun äiti oli töissä, nauraa Anitta Arponen.

Seitsemän vuoden koulutaipaleen Poikkijärven opinahjossa viettänyt Pentti Jokinen kummastelee pääsisäänkäynnin rappusten korkeutta ja jyrkkyyttä. Koululaisen silmin ne tuntuivat loivemmilta.

– Muistan hyvin ensimmäisen koulupäivän ruuan. Ruokana oli kesäkeittoa, jossa oli paljon persiljaa.

Jokinen muistaa myös, miten seurasi luokkahuoneen ikkunasta syksyllä värikkäiden lehtien tippumista. Ja sen, miten hänen isänsä oli joulupukkina kuusijuhlassa.

– Opettajani Anu Porttila avasi minulle portin tulevaisuuteen. Hän tuki, auttoi ja opetti. Joku voisi pitää häntä ankarana, mutta hänellä oli juuri sopivasti auktoriteettia, muistelee Jokinen kiitollisena.

Koulurakennus vihittiin käyttöön 24. lokakuuta 1926 kello kolme jälkeen puolenpäivän. Ensi vuonna on taas hyvä syy kokoontua, vihkimisen satavuotispäivänä.