Kuhmoisissa on haettu Riistakeskukselta poikkeuslupaa yhden suden kaatamiseen.
Kirkonkylän pohjoispuolella liikkuvat sudet ovat Kuhmoisten riistahoitoyhdistyksen puheenjohtajan Jarmo Hietasen mukaan kadottaneet ihmisarkuutensa ja vierailevat ihmisten pihoissa usein.
Harvinaisen röyhkeän vierailun sudet tekivät viime viikolla keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun ne menivät sisään lampolaan ja tappoivat sisällä olleita uuhikaritsoita.
– Aamulla aikaisin huomasimme, että tuotantorakennukseen vievä iso liukuovi oli raollaan. Sen olisi pitänyt olla tiukasti kiinni ja vieläpä haassa. Meille ei ikinä selvinnyt, miten sudet olivat saaneet sen auki, ruolahtelaisen tilan emäntä Satu Heimala kertoi.
Asiasta ensin uutisoineen Jämsän Seudun mukaan heti liukuoven takana oli ollut traktori, eikä susille ollut tilaa kuin metrin verran. Sieltä ne olivat kuitenkin edenneet lampaiden luokse ja loikanneet puuportin yli niiden kimppuun.
Sudet olivat tappaneet kolme karitsaa, joista yhden ne olivat ottaneet mukaansa. Lisäksi neljää muuta oli purtu, ja niistä yksi jouduttiin myöhemmin lopettamaan.
– Susien liikkeet ovat pihapiirissä merkittävästi lisääntyneet, ja juuri sen vuoksi olemme kiinnittäneet huomiota eläinten turvallisuuteen. Meillä on riistakeskuksen myöntämä petoaita ja eläimet otetaan aina yöksi sisälle, Heimala kertoo.
– Eniten harmittaa eläinten kärsimys.
Hietasen mukaan Heimalan lampolassa kävi varmasti kaksi sutta, sillä paikalta löydettiin kahdet erikokoiset jäljet. Enemmänkin niitä saattoi olla. Lisäksi Hietanen sanoo olevansa melko varma siitä, että sudet ovat samaa porukkaa kuin ne, jotka veivät syyskuussa lampaita Nihtilän tilalta.
Susien kokonaismäärää alueella on vaikea arvioida ennen lumien tuloa. Riistakamerasta on parhaillaan nähty kerralla neljä sutta.
Viime viikonloppuna alkanut hirvijahti saatiin käyntiin ilman susien aiheuttamaa vahinkoa, mutta Hietasen mukaan hirvestys on vaikeaa alueella, jossa sudet rohkeasti liikkuvat.
– Ei siellä uskallettu koiria juurikaan käyttää, hän toteaa.
Juttu on julkaistu viikon 42 Kuhmoisten Sanomissa. Lehti on maksutta luettavissa Lehtiluukussa.





