Pirkanmaalaisista ikäihmisistä vain neljä prosenttia on kertonut kokevansa lähisuhdeväkivaltaa, kertovat Suvantopaikan hanketyöntekijät Mika Värränkivi ja Tarja Mellanen.
Suvantopaikka on matalan kynnyksen avoväkivaltatyön palvelu ja osa Turvallista ikääntymistä pirkanmaalaisille senioreille -hanketta, jota rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö järjestöavustuksilla.
Värränkivi ja Mellanen olivat puhumassa ikäihmisten kohtaamasta lähisuhdeväkivallasta Lähitorilla lokakuun lopussa.
– Turvakahveilla kerrotaan, mitä lähisuhdeväkivalta on, mitä siitä voi seurata, miten sen tunnistaa ja mistä apua saa, Värränkivi kertoo.
Apua lähisuhdeväkivaltaan on saatavilla, mutta ikäihmisille sen hakeminen ei ole helppoa. Mellanen muistuttaa, että tämän päivän ikäihmiset ovat kasvaneet ajassa, jolloin on ollut kunnia-asia selvitä itse, eikä kotiasioista puhuta.
– Sosiaaliturvan hakemiseen on liittynyt häpeä. Sodan jälkeen ihmisten kokemat traumat purkaantuivat ja tämän päivän ikäihmiset ovat sen kokeneet. Asioista ei puhuttu, sillä kenelläkään ei ollut riittävää henkisen puolen ymmärrystä, hän sanoo.
Fyysinen ja henkinen väkivalta ovat monelle termeinä tuttuja, mutta lähisuhdeväkivalta on monimuotoisempaa – ja Mellasen mukaan se hämmästyttää.
– Määritelmä ikäihmisten kokemalle lähisuhdeväkivallalle on sama kuin mille tahansa muullekin: Se tapahtuu luottamuksellisessa tai läheisessä ihmissuhteessa ja on loukkaavaa, pelottavaa tai muuten haittaavaa. Vaikka puhutaankin ikääntyneistä, ei uhreille ole tarkkaa ikärajaa, Värränkivi kertoo
Millaista lähisuhdeväkivaltaa ikäihmiset kokevat, keitä ovat tekijät ja miksi apua ei haeta? Juttu on luettavissa kokonaan viikon 46 Kuhmoisten Sanomissa. Näköislehden irtonumeron voi ostaa lehtiluukusta.
