Suomessa oli vuonna 2022 liikennekäytössä noin 2,7 miljoonaa henkilöautoa. Väkilukuun suhteutettuna tämä tarkoittaa sitä, että noin puolella väestöstä on käytössään auto.
Sama suhdanne näkyy myös Kuhmoisissa, missä liikennekäytössä olevia henkilöautoja on hieman yli 1 200 kappaletta, eli reilu puolet asukkaiden määrästä.
Ilman autoa eläminen ei kuitenkaan ole aina helppoa – varsinkaan pienemmillä paikkakunnilla.
– Muutin vuosi sitten lähemmäs keskustaa, ja asuin sitä ennen Kaskitiellä, kertoo kaksi vuotta Kuhmoisissa asunut Heidi Lönnqvist.
Hän sanoo, että kolmea kilometriä kauemmas keskustasta ei Kuhmoisissa voi ilman autoa muuttaa.
– Kyllä autottomuus vaikuttaa aika paljon kaikkeen, vaikka pääsääntöisesti tykkäänkin kävellä ja pyöräillä, Lönnqvist toteaa.
Millaisia haasteita autottomuus Kuhmoisissa aiheuttaa? Lue lisää viikon 4 Kuhmoisten Sanomista. Voit tilata näköislehden täältä.






